URHEILU Tiede- ja kulttuuriministeriö ilmoitti tiistaina myöntäneensä 90 talvilajien urheilijalle urheilija-apurahan. Päätökset tehtiin Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön suosituksista.
Rahaa myönnettiin yhteensä 856 000 euroa. Suurimman eli 20 000 euron apurahan sai 12 urheilijaa, 10 000 euron apurahan 37 ja 6000 euron apurahan 41 urheilijaa.
Pekingin olympiakisoissa viime helmikuussa kolmannen olympiakultansa saavuttanut maastohiihtäjä Iivo Niskanen ei saanut apurahoja euroakaan. Syynä on, että apurahaa ei myönnetä urheilijoille, joiden verotettavat tulot tai selkeästi osoitettavissa olevat kilpailupalkkiot viimeisimmässä vahvistetussa verotuksessa ylittävät 80 000 euroa.
Pekingin olympialaisissa Suomi voitti mitaleita vain maastohiihdossa ja jääkiekossa. Myös apurahapäätöksistä on näkyvissä, miten vähän huippuja suomalaisessa talviurheilussa on, jos vertailua haetaan esimerkiksi Ruotsista tai Norjasta.
Maastohiihtäjistä 20 000 euron potin saivat Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski, Johanna Matintalo, Joni Mäki, Ristomatti Hakola ja Perttu Hyvärinen. Yhdistetyn kilpailijoista 20 000 euroa sai Ilkka Herola, ampumahiihtäjistä Tero Seppälä, lumilautailijoista Rene Rinnekangas, freestyle-kilpailijoista Jimi Salonen sekä Anni Kärävä ja alppihiihtäjistä paralympiamitalisti Santeri Kiiveri.
Naisleijonille on myönnetty isompia apurahapotteja neljän vuoden ajan. 10 000 euron apurahan sai 17 olympiapronssia voittanutta pelaajaa. Viime vuonna apurahastaan huolimatta MM-kisoista kieltäytynyttä kohumaalivahtia Noora Rätyä ei listalta löydy.
Miesmäkihyppääjistä kolme urheilijaa sai apurahaa, mutta naismäkihyppääjille yksittäisiä apurahoja ei herunut. Olympiakomitea on selitellyt moista ratkaisua sillä, että naisten mäkihypyn ja yhdistetyn kilpailijat saavat rahallista tukea maajoukkueelle myönnettävästä tuesta.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Olympiakomitealle jälleen synkkää julkisuutta epäasiallisesta kohtelusta
Kommentoi Facebookissa