URHEILU Suomen urheilun eettinen keskus SUEK on Suomen Olympiakomitean pyynnöstä tutkinut urheiluyhteisön työntekijöiden kokemuksia tai havaintoja epäasiallisesta kohtelusta. SUEK toteutti kyselyn Olympiakomitean henkilöstölle toukokuussa 2022.
Anonyymissä kyselyssä selvitettiin henkilöstön kokemuksia ja havaintoja viimeisen vuoden ajalta. Tavoitteena oli selvittää Olympiakomitean kokonaistilannetta epäasiallisen kohtelun osalta. Kyselyn vastausprosentti oli 90,2.
Selvityksessä nousi esiin työympäristössä esiintynyttä kiusaamista, jota oli kokenut joka neljäs vastaaja. Kiusaaminen on ilmennyt esimerkiksi kokemuksena eristämisestä, sivuuttamisesta sekä osaamisen kyseenalaistamisena. Harva yksittäinen henkilö oli kokenut sanallista seksuaalista ja sukupuoleen perustuvaa häirintää.
– Kiusaamista ilmeni keskimääräistä enemmän, kun verrataan muihin vastaaviin työyhteisön selvityksiin. Muita epäasiallisen kohtelun muotoja oli vähemmän. Esimerkiksi fyysistä häirintää ei kyselyssä noussut esiin. Korkea vastausprosentti kertoo, että asia koettiin merkittävänä, SUEKin tutkimuspäällikkö Marko Kananen sanoo tiedotteessa.
Olympiakomitealle luovutetut tulokset ovat osa laajempaa epäasiallista kohtelua selvittävää kyselyä. Mukaan kyselyyn ovat voineet ilmoittautua Olympiakomitean jäsenet sekä keskeiset sidosryhmät, joita ovat liikunnan aluejärjestöt, Huippu-urheilun instituutti KIHU, urheiluopistot sekä urheiluakatemiat.
Kysely suunnattiin jäsenten ja sidosryhmien työntekijöille. SUEK julkaisee selvityksen kokonaisraportin syksyllä 2022.
Olympiakomitea on tänä vuonna saanut paljon kiusallista julkisuutta osakseen. Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki erosi keväällä häirintäkohun takia. Myöhemmin paljastui, että Olympiakomiteassa osa johdosta oli ollut tietoisia Lehtimäen häirintäepäilyistä ennen kuin hänet valittiin tehtävässään jatkokaudelle.
Kiusallista julkisuutta Olympiakomitealle on tullut myös painonnostaja Anni Vuohijoen tapauksesta. Vuohijokea epäiltiin Pekingin olympialaisten yhteydessä tapahtuneesta seksuaalisesta häirinnästä. Tutkinta asiasta kuitenkin lopetettiin.
Vuohijoki erosi Olympiakomitean urheilijajäsenyydestään. Hän on arvostellut Olympiakomiteaa julkisuudessa paljon.
Teksti Otto Palojärvi/ SUEKin tiedote
Lue myös: Hiihtäjä Ari Luusua kärähti dopingista
Kommentoi Facebookissa