Ässät pilasi Hannu Jortikan juhlaillan Turussa

Kuva Fotolia

Kuva Fotolia

Ässät voitti TPS:n Hannu Jortikan juhlaillassa maalein 2-1.

JÄÄKIEKKO TPS juhlisti lauantaina legendaarista valmentajaansa Hannu Jortikkaa Ässät-ottelussa. Ässät kuitenkin pilasi juhlat 2-1-vierasvoitolla.

Kuusi mestaruutta voittaneen Jortikan saavutuksia se ei tietenkään himmentänyt ja Ässien päävalmentaja Karri Kivi halusikin onnitella Jortikkaa.

– Tähän alkuun heti yhtä lyhyt puhe kuin juhlakalulla itsellään eli kiitos ”Jortsu” kaikesta siitä, mitä olet Turkuun tuonut ja suomalaiselle kiekolle, Kivi veisteli pitkään puhuneesta Jortikasta.

– Itse meidän peliin jos mennään, niin mun mielestä tämä oli yksi meidän parhaista peleistä tällä kaudella. Tepsiltä ei koskaan saa mitään ilmaiseksi, joten siihen nähden joukkue oli tänään hyvällä mallilla. Kakkoserä oli varmaan kauden paras kakkoserä, Kivi kiitteli joukkuettaan.

Ässät on voittanut nyt jo kolme ottelua putkeen ja on voittanut viidestä edellisestään neljä. TPS:n neljän ottelun voittoputki puolestaan katkesi.

Jukurit päätti lauantaina hurjan härkäviikkonsa, kun se matkusti vielä Tampereelle Ilveksen vieraaksi. Mikkeliläisten viikko päättyi mollivoittoisesti, kun Ilves oli parempi jatkoajalla maalein 5-4.

Jukurien päävalmentaja Olli Jokista ei itse pelistä puhuminen niin napannut, mutta asiaa hänellä silti oli.

– En jaksa nyt tästä itse pelistä niin hirveästi puhua, vaan Pendo (Antti Pennanen) voi hoitaa sen puolen, Jokinen latasi heti alkuun ja jatkoi:

– Tämä oli meille nyt kuudes peli yhdeksään päivään. Viime perjantaina aloitimme tämän urakan ja nyt se loppu tänne kello 15 alkavaan otteluun. Eilen saavuimme Tampereelle puoli kahden aikaan ja on ollut useampi ilta, että on menty nukkumaan 2-6 välillä ja olemme matkustelleet ristiin ja rastiin. Kaikki, mitä tänään saatiin oli plussaa. Se, että kukaan pelaaja ei loukkaantunut, sillä tässä nousee loukkaantumisriski, kun väsyneenä pelataan. Saatiin yksi piste ja olen erittäin ylpeä joukkueesta, että pystyttiin antamaan peli yhdelle Liigan parhaista. Mulla ei oikein ole muuta. Onnittelut Ilvekselle.

HIFK ja SaiPa iskivät lauantaina yhteen Helsingin jäähallissa. HIFK voitti ottelun lopulta 2-1-lukemin jatkoajalla. Ratkaisevassa maalissa HIFK:n Kristian Vesalainen ajoi röyhkeästi maalille ja veivasi kiekon reppuun. Maali oli kesken kauden HIFK:hon siirtyneelle Vesalaiselle kauden toinen.

Maali oli suuri helpotus HIFK:n suureen tuskaan. Se katkaisi stadilaisten neljän ottelun mittaisen tappioputken.

Myös Oulun Kärpät sai neljän ottelun tappioputkensa, kun se kaatoi KooKoon 3-1. Marko Anttila teki Kärpille elintärkeän ja voittomaaliksi jääneen 2-1-maalin. Kärpät on nyt kuudentena ja KooKoo sijalla 12.

Kierroksen yllätyksestä vastasi HPK, joka murjoi kärkijoukkue Lukon tylysti 4-0. Lukko jatkaa sarjan kärjessä, vaikka sen kahden voiton putki katkesikin.

Tappara vietti lauantain viimeisessä ottelussa TBK:n eli Tapparan edeltäjän 90-vuotisjuhlia ja teki sen voitokkaasti. Tappara kaatoi KalPan 3-2-lukemin voittomaalikilpailun jälkeen. KalPa ehti johtaa ottelua 2-0.

Teksti Ville Hirvonen

Lue myös: HIFK taas synkässä tappioputkessa – Tapparalle viimein voitto Ilveksestä

Kommentoi Facebookissa