AUTOT Lähes kaikki perinteiset urheiluauto- ja luksusautobränditkin ovat lähteneet viime vuosina mukaan yhä voimakkaampana jylläävään katumaasturibuumiin. Jopa James Bondin merkkinä tunnettu Aston Martin on esitellyt oman tulkintansa korotetusta crossoverista. DBX:ksi nimetty tutkielma esiteltiin kolmen vuoden takaisessa Geneven autonäyttelyssä, jossa se erosi edukseen muista katumaastureista.
Kaksiovinen DBX näytti nimittäin kuin isojen pyörien varaan nostetulta urheiluautolta. Konsepti oli laitettu alulle vasta edellisenä syksynä, jolloin Aston Martinin toimitusjohtaja Andy Palmer oli juuri aloittanut tehtävässään. Palmerin mielestä Aston tarvitsi oman katumaasturinsa pärjätäkseen markkinoilla, ja tutkielma kehitettiin pikavauhtia muutamassa kuukaudessa. Britit ovat sittemmin vahvistaneet crossoverin tuotantoversion kehittämisen, ja nyt auton nimi putkahti julkisuuteen.
Aston on nimittäin rekisteröinyt tavaramerkikseen Varekai-nimen, joka sopii hyvin yhteen brittimerkin muiden V-alkuisten mallien kanssa. Aston Martinin tämänhetkiseen mallistoon kuuluvat Vantage sekä Vanquish, ja merkki esitteli muutama vuosi sitten Vulcan-nimisen rataspesiaalin. Lisäksi tulossa on Valkyrie-niminen hyperauto, joten Aston suosii V-tyyliä nimipolitiikassaan.

Varekai-sanaa on kuulemma käytetty antiikin ajan Roomassa, jossa se merkitsi missä tahansa olevaa asiaa. Tästä saadaan hyvä aasinsilta Aston Martinin katumaasturiin, jolla pitäisi päästä lähes minne vain. Vaikka auton inspiraation lähteenä toimii DBX-konsepti, crossover kokee merkittäviä muutoksia matkalla tuotantoon. Varekaista tulee nimittäin neliovinen kilpailijoidensa tavoin, ja kattolinjaakin nostetaan huomattavasti käytännöllisyyden takaamiseksi.
Andy Palmer vakuuttaa kuitenkin, että autosta erottuu välittömästi DBX:stä tuttuja muotoilupiirteitä. Samaa ei voida sanoa tekniikasta, joka on huomattavasti perinteisempää kuin täyssähköisessä konseptissa. Autoa tarjotaan nimittäin aluksi Aston Martinin urheilumalleista tutuilla tupla-ahdetuilla V8- ja V12-bensamoottoreilla, joista ensimmäinen on lainattu Saksasta Mercedes-AMG:ltä.
Myöhemmin tulossa saattaa kuitenkin olla tutkielman tapainen sähköversio, ja hybridikään ei ole poissuljettu. Se ei ole kuitenkaan pistokehybridi, koska omistajan hoidettavaksi jäävä lataaminen ei ole Aston Martinin mielestä tarpeeksi arvokasta merkin imagon kannalta. Hybridissä saatetaan hyödyntää Valkyrie-hyperautossa käytettäviä ratkaisuja tai turvautua Mercedes-AMG:n apuun tuplaturbo-V8:n tavoin.
Varekai on tulossa tuotantoon jo ensi vuoden aikana. Sen pitäisi vahvistaa Aston Martinin tulosta, joka oli muutenkin ennätystasoa viime vuonna. Lisäksi katumaasturilla on tärkeä tehtävä houkutella brittimerkille paljon nykyistä enemmän naispuolisia asiakkaita. Aston on valmistanut historiansa aikana noin 70 000 autoa, joista vain 3 500 on mennyt kauniimmalle sukupuolelle. Naisasiakkaita saalistetaan paljon tehokkaammin katumaasturin kuin urheiluautojen avulla, minkä esimerkiksi juuri markkinoille lanseerattu Lamborghini Urus on osoittanut.
- Lähde Autocar
Kommentoi Facebookissa