AUTOT Vuonna 1998 markkinoille lanseerattu Audi TT on edennyt kolmen sukupolvensa aikana muotoiluikonin asemaan rinkulamerkin mallistossa. Monien mielestä ensimmäinen TT oli kaikkein puhdaslinjaisin, mutta nykyinenkin malli erottuu edukseen muiden nyky-Audien joukossa. Autossa on kuitenkin yksi suuri vika, joka koskee sen korimallia. TT:tä saa nimittäin vain kompaktina 2+2-paikkaisena coupéna ja kaksipaikkaisena roadsterina, jotka eivät käy enää kunnolla kaupaksi.
Yhä useammat coupé-luokan ostajat vaativat nimittäin autoonsa neljää ovea, ja kaksipaikkaisten avojen segmentti on kutistunut kuin pyy maailmanlopun edellä. Ne toimivat vielä parikymmentä vuotta sitten trendiautoina, mutta nykyään muotitietoiset ostajat haluavat crossoverin tai katumaasturin rattiin. Niitä löytyy riittämiin Audinkin mallistosta, ja lisäksi ingolstadtilaiset tarjoavat kahta viisiovista coupéa.
Sellainen versio on nähty myös TT:n pohjalta. Audi esitteli nimittäin jo neljän vuoden takaisessa Pariisin autonäyttelyssä TT Sportbackiksi nimetyn konseptin, joka oli neljällä ovella ja isolla luukkuperällä varustettu tutkielma käytännöllisemmästä TT:stä. Auto sai positiivisen vastaanoton, mutta tuotantosuunnitelmat hautautuivat valitettavasti VW-konsernin päästöskandaalin jalkoihin. Kaikki prioriteettilistan loppupäässä olleet suunnitelmat unohdettiin, ja näin kävi myös nelioviselle TT:lle.
Nyt tämä strategia on kuitenkin kaivettu jälleen naftaliinista, kun TT:n myyntikäyrät ovat vain jatkaneet laskuaan. Äskettäin 20-vuotista merkkipaaluansa juhlistanut malli sai ensi mallivuodelle pienen kasvojenkohotuksenkin, mutta sekään ei saa enää ihmeitä aikaan nykyisessä markkinatilanteessa. Toiveet on sen sijaan suunnattu TT:n seuraavaan sukupolveen, josta tulee brittiläisen Auto Expressin tietojen mukaan pelkästään neliovinen.

Audin johto on kuulemma näyttänyt entistä käytännöllisemmälle coupélle jo vihreää valoa, ja uutuus on tulossa markkinoille kahden vuoden sisällä. Nykyisen kaksiovisen coupén ja avon korvaava uutuus saa TT Sportback -konseptin kaltaiset mittasuhteet, eli autosta tulee noin 290 milliä tämänhetkistä TT:tä pidempi. Leveys kasvaa puolestaan 60 millillä, ja akseliväli venyy 120 millin verran. Perusrakenne ei kuitenkaan muutu täysin, eli neliovinenkin TT tehdään nykymallin alta löytyvän modulaarisen MQB:n pohjalle.
Myös TT:n ikoniset muodot yritetään säilyttää mahdollisimman pitkälle, eli neliovisenkin version pitäisi olla heti tunnistettavissa omaksi itsekseen. Moottorien osalta tapahtuu sen sijaan paljon, koska tarjolle pitäisi tulla kattava valikoima sekä perinteisiä että sähköistettyjä voimanlähteitä. Nykyistä TT:tä saa tällä hetkellä vain tavallisilla bensakoneilla, mutta seuraajan pellin alla nähdään myös 48 voltin sähköjärjestelmää hyödyntäviä kevythybrideitä.
Niiden pitäisi minimoida turboviive ja kohentaa taloudellisuutta jopa 10 prosentilla. Lisäksi autoon tarjotaan uuden sukupolven sähköistettyjä dieseleitä, ja pistokehybridiäkään ei unohdeta. Tulossa on jopa täysin sähköinen TT Audin uuden strategian mukaisesti. Rinkulamerkki aikoo nimittäin tarjota 20 sähköistettyä mallia vuoteen 2025 mennessä, ja niiden pitäisi tuolloin vastata jo noin 35 prosentista Audin myynnistä.
- Lähde Autoexpress
Lue myös: Audi e-tron julkistettiin vihdoinkin – rinkulamerkin ensimmäinen massavalmistettu sähköauto
Kommentoi Facebookissa