Autismikirjon henkilöiden aistimaailma on erityinen – yliherkkyyttä äänille, valoille ja väreille

Aistien ylikuormitus voi laukaista ahdistuksen tai stressireaktion, jonka jälkeen henkilö voi alkaa varoa aistimaailmaltaan epämiellyttäviä ympäristöjä.

Aistien ylikuormitus voi laukaista ahdistuksen tai stressireaktion, jonka jälkeen henkilö voi alkaa varoa aistimaailmaltaan epämiellyttäviä ympäristöjä. (Kuvituskuva Fotolia)

YK:n julistamaa autismitietoisuuden päivää vietetään jo yhdettätoista kertaa.

TERVEYS Huhtikuun 2. päivänä vietetään YK:n julistamaa kansainvälistä autismitietoisuuden päivää, WAAD – World Autism Awareness Day. Autismi- ja Aspergerliitto levittää autismitietoa WAAD-päivänä alkavalla autismitietoisuuden viikolla. Liitto kannustaa viikon aikana ottamaan huomioon ympäristön aistimaailman järjestämällä kouluihin, työpaikoille ja julkisiin tiloihin hiljaisen huoneen.

Yli 70 prosentilla autismikirjon henkilöistä on arvioitu esiintyvän aistitoiminnan erilaisuutta. Autismikirjon henkilö voi olla yli- tai aliherkkä esimerkiksi äänille, kosketukselle, valoille, väreille ja lämpötiloille. Aistimuksen laatu voi vaikuttaa enemmän kuin sen voimakkuus.

– Minulla äänien osalta häiritseviä ovat tietyn taajuiset, lähinnä korkeat äänet, kuten sähkölaitteista tai loisteputkivaloista lähtevä riipivä sirinä. Äänet sattuvat aivoissani ja vievät keskittymiskyvyn tehokkaasti, vuonna 2006 Asperger-diagnoosin saanut Jan-Mikael Fredriksson kertoo.

Aistitoiminnan erilaisuus ei näyttäydy vain herkkyytenä, vaan eri aistialueet voivat myös sekoittua, jolloin puhutaan synestesiasta. Erilaisuus voi ilmetä myös liike- ja tasapainoaistissa. Henkilö voi olla motorisesti kömpelö, välttää korkeita paikkoja tai pelätä liukuportaita.

Aistien ylikuormitus voi laukaista ahdistuksen tai stressireaktion, jonka jälkeen henkilö voi alkaa varoa aistimaailmaltaan epämiellyttäviä ympäristöjä.

– Kaupunkioloissa jatkuvalta aistivyörytykseltä on ihan mahdotonta välttyä edes kotona, jos sattuu asumaan kerrostalossa. Pahoja paikkoja ovat esimerkiksi kauppakeskukset ja julkiset liikennevälineet, Fredriksson luettelee.

Kuormittuessaan henkilö voi toisaalta hakea vastapainoksi itselleen miellyttäviä aistikokemuksia. Joissakin kouluissa on käytössä hiljainen huone oppilaiden rentoutumiseen ja aistikuorman tasaamiseen.

–  Hiljainen huone ei tarkoita aistitonta huonetta vaan tilaa, jossa aistiärsykkeitä on vähennetty esimerkiksi sammuttamalla osa valoista, lisäämällä erilaisia oleskelumahdollisuuksia vaikkapa säkkituoleilla ja varaamalla tilaan korvatulppia. Hiljaisesta huoneesta hyötyvät kaikki, Autismi- ja Aspergerliiton toiminnanjohtaja Tarja Parviainen kannustaa.

Autismitietoisuuden viikolla liitto, liiton jäsenyhdistykset ja yhteistyökumppanit järjestävät yli 20 tapahtumaa ja koulutusta ympäri Suomea.

  • Lisätietoa viikosta löydät tästä

Kommentoi Facebookissa