TERVEYS Kokkolalaisessa kerrostalohuoneistossa käy iloinen puheensorina. Isäntäpari Irja Manninen ja Reijo Voutilainen ruotivat naureskellen television saippuasarjoja.
– Onhan se eräänlaista mielenterapiaa, kun seuraa herrasväen edesottamuksia rakkaushuolineen. Ja nyt ehtii päivälläkin katsomaan telkkaria, kun sääriamputaatioiden myötä työkiireet jäivät lopullisesti historiaan. Vielä kaksi vuotta sitten en ehtinyt aina edes iltauutisia katsoa, Reijo puhelee.
Reijo Voutilainen, 70, kertoo olevansa entinen automies.
– Tien päältä olen leipäni lohkaissut. 17-vuotiaana lähdin Juukasta Helsinkiin, jossa ajoin lähes 17 vuotta linja-autoa ja taksia.
Reijo muutti vuonna -82 Kokkolaan, jossa työt kumirattaiden päällä jatkuivat. Taksin lisäksi hän ajoi turistibussia ja reitti kulki pääasiassa Pietariin ja Murmanskiin.
– Lähes parisataa keikkaa tuli Pietariin tehtyä. Ja Venäjä tuli muutenkin tutuksi, sillä asuin kolme vuotta Moskovassa, jossa ajoin suomalaiselle firmalle betoniautoa, Reijo taustoittaa.
”Jalat kuin jääpalikat”
Vaikka Reijo oli tuttu näky ratin takana, niin sopivan paikan tullen miehellä riitti virtaa myös ovimiehen hommiin. Työ ravintolan vahtimestarina oli mukavaa vaihtelua ajamiseen.
– Siinä näki ihmisiä, elämää ja ennen kaikkea elämän kirjoa, Reijo kuvailee.
Vahtimestarina ollessaan Reijo havahtui ensimmäisiä kertoja myös outoihin jalkaoireisiin.
– Minullahan todettiin aikuisiän diabetes jo vuonna -70. Korkea verensokeri tasoittui elämäntapojen muutoksella, kuten painonpudotuksella sekä tablettihoidolla. Lääkkeistä tehokkain oli kuitenkin liikunta, jonka avulla sain pidettyä verensokerin pitkään tasapainossa. Vuonna 2006 jouduin siirtymään kuitenkin pistoshoitoon.
Vaikka Seppo piti diabeetikkona huolta kunnostaan ja kiinnitti huomiota myös yleiseen hyvinvointiinsa, niin liikkuvalla miehellä esiintyi ajoittain kuitenkin ohimeneviä jalkaoireita.
– Varsinkin talvella jalkojani kylmäsi. Tiedostin kylmyyden olevan verenkiertohäiriötä, mutta ajattelin, että se menee ohitse. Ja menihän se siihen saakka, kunnes verenkierto loppui kokonaan.
Ihonsiirtokaan ei auttanut
Vuoden 2014 tietämillä Reijon jalkaongelmat pahenivat entisestään, sillä automiehen vasempaan jalkapohjaan sekä kantapäähän alkoi tulla haavaumia. Lähes kahden vuoden ajan niitä hoidettiin kaikin mahdollisin tavoin, mutta haavaumat eivät kuitenkaan parantuneet.
Jopa ihonsiirtoa kokeiltiin, mutta tuloksetta. Kovista kivuista huolimatta Reijo kävi edelleen töissä.
– Viimeiseen saakka sinnittelin, vaikka jalka oli niin kipeä, etten pystynyt edes kunnolla astumaan sillä.
Vuoden 2016 huhtikuussa Reijo suostui pitkän mietinnän tuloksena amputaatioon. Raajasta luopuminen ei ole helppo päätös, mutta tässä tapauksessa muita vaihtoehtoja ei enää annettu.
Vasemman jalan sääriamputaation jälkeen Reijo luuli sairauskierteen hellittävän, mutta toisin kävi.
– Ollessani vielä toipilaana, myös toinen jalkani alkoi oireilla. Ongelmat etenivät vauhdilla, sillä eräänä aamuna kuului vain rusahdus ja akillesjänne napsahti poikki. Jalkaa yritettiin hoitaa, mutta tuloksetta. Myös oikea jalka jouduttiin amputoimaan, Reijo kertoo.
Vahva tahtotila
Reijo menetti molemmat jalkansa vuoden sisällä.
– Olihan se kova paukku. Varsinkin ensimmäisen amputaation jälkeen tunsin suurta avuttomuutta. Tuntui, että jalan myötä olin menettänyt ison osan itsenäisyyttä. Alussa jopa vessareissut tuntuivat ylivoimaisen vaikeille.
Siinä vaiheessa kun Reijolle suoritettiin myös toisen jalan sääriamputaatio, monet mutkat nähnyt automies sanoo löytäneensä kuitenkin vahvan tahtotilan.
– Päätin, että en jää sängynpohjalle enkä myöskään pyörätuoliin. Tein itselleni selväksi, että kuntoutan itseni ylös, ulos ja takaisin tien päälle. Otin tähtäimeksi, että heti kun saan myös toisen jalan proteesin, hyppään autoon ja ajan juhannukseksi lapsuudenmaisemiini Juukaan. Näin myös tapahtui.
Vahvan tahdon lisäksi Reijo antaa arvoa myös nuoruutensa urheiluharrastukselle.
– Kuljin aikoinaan kuntosalilla ja harrastin painonnostoa. Tältä ajan jaksolta muistissani on muutama hyvä liikesarja, jotka olen räätälöinyt nykyisiin tarpeisiini. Parin kilon käsipainoilla pidän yläkroppaa kunnossa ja kuminauha vahvistaa jalkalihaksia. Näitä veivaan päivittäin ja kesä tultua omatoimiliikunta lisääntyy niin sanotulla korttelikävelyllä.
Kuntoutusta suoraan kotiin
Kuntoutumisen suhteen Reijo sanoo olleensa määrätietoinen, mutta samalla myös hyvin onnekas.
– Ilman Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten tarjoamaa tehokuntoutusta en olisi istunut auton rattiin jo kahden kuukauden kuluttua amputaatiosta. Kotona tapahtuva kuntoutusmalli oli tehokas, asiakasystävällinen ja kuten näet, myös tuloksia tuottava, Reijo luonnehtii kiitollisena.
Myös Reijon kohdalla kuntoutus räätälöitiin molemmilla kerroilla ikään, terveydentilaan ja arkeen sopivaksi. Sairaalassaoloaika jäi viikkoon.
– Tämän jälkeen minua hoidettiin, seurattiin ja kuntoutettiin kotona. Kuntotiimi, johon kuului lääkärin, sairaanhoitajan ja lähihoitajan lisäksi myös fysioterapeutti, kävivät luonani kuuden viikon ajan päivittäin. Alussa jopa kolme kertaa päivässä, sillä en päässyt muutamaan päivään omatoimisesti edes sängystä ylös.
Hoitoalan vahvoista ammattilaisista koostuva tiimi piti Reijon mukaan huolen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. He opastivat, neuvoivat ja kannustivat, peseytymisestä lähtien.
– Kaikessa korostui rautainen ammattitaito ja aito välittäminen. Oli ihanaa huomata, että tiimillä oli myös aikaa asiakkaalle.
Synkkyyteen ei annettu vaipua
Esimerkkinä kuntotiimin työskentelytavoista Reijo nostaa esiin tavan, jolla he osasivat pehmentää myös vaikeita tilanteita.
– Tiimille ei ollut tärkeää ainoastaan se, että nousen oikeaoppisesti sängystä, vaan myös se, etten jää makaamaan sinne. He pitivät tärkeänä myös henkisen vireyden ylläpitämisen. Juttelu oli leppoisaa ja jokainen heistä antoi omalla iloisella olemuksellaan tukea sille, etten vaivu synkkyyteen.
Kotiin tuodun ja kotona annetun kuntoutuksen myötä Reijo sanoo selvinneensä uuden elämän alkuun ilman sopeutumisvaikeuksia. Hyvällä hoidolla ja turvallisuuden tunteella on iso merkitys myös jatkoa ajatellen.
– Kuntotiimin ansiosta olen säilyttänyt itseluottamukseni ja oppinut pärjäämään arjessa myös omin neuvoin. Lisäksi voin luottaa siihen, että jos tulee kysyttävää, voin kääntyä heidän puoleensa ilman väliportaita ja puhelinjonossa notkumisia.
Tällä hetkellä Reijon kuntoutus jatkuu niin sanottuna kotokutoisena.
– Puntit, kuminauha ja kortteli. Lähdin rohkeasti liikkeelle ja aion jatkaa samaan malliin. Liikkumista on toki helpottanut se, että kummankin jalan amputaatio tehtiin polven alapuolelta, joten minulle jäi omat polvinivelet. Luonnollisesti myös apuvälineiden merkitys on iso, mutta en tukeudu niihin enää kuin äärimmäisessä pakossa.
– Kyynärsauva on varatuki ja pyörätuoli kulkee matkoilla mukana, sillä tuolista käsin on hyvä tehdä esimerkiksi remonttihommia, Reijo paljastaa tyytyväisenä.
Lue myös: Tämä nopea testi kertoo tyypin 2 diabetesriskin – nettitestin tehneistä yli puolella esidiabetes
Kommentoi Facebookissa