Ay-liike on riistänyt jäseniltään, vuokralaisiltaan ja veronmaksajilta satoja miljoonia

Verovapautta nauttivat suuret ammattiliitot ovat upporikkaita sijoittajia.

Verovapautta nauttivat suuret ammattiliitot ovat upporikkaita sijoittajia, joiden johtajat keräävät huimat palkkiot. (Kuva Fotolia)

Kolumnistimme mukaan konnuuden käsikirjoitus on niin uskomaton vedätys, ettei sitä helpolla usko todeksi.

KOLUMNI Pörssiin listautuneen Kojamon eli entisen VVO:n tarina on surullinen esimerkki ammattiliittojen ja ay-pamppujen loputtomasta ahneudesta ja voiton tavoittelusta. Taistelevan työväenliikkeen koijarit ovat käyttäneet Suomen suurimman asuntosijoitusyhtiön johdossa luottamusasemaansa omien ansioidensa kasvattamiseen.

Rahastusoperaatiota voisi kutsua ”Koijaamoksi”, jonka pääroolissa on ollut Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto ja maksajapuolella ay-liikkeen jäsenistö, Kojamon asuntovuokralaiset sekä veronmaksajat. Konnuuden käsikirjoitus on niin uskomaton vedätys, ettei sitä helpolla usko todeksi. Sammon ryöstössä veronmaksajien rahoilla pystyyn pantu asuntomassa on nyt yksityistetty.

Vasemmistoa lähellä oleva rakennusliike Haka perusti ammattiyhdistys- ja osuuskauppaliikkeen rahoilla VVO:n vuonna 1969 rakennuttamaan työntekijöilleen edullisia vuokra-asuntoja. Kunnilta saatiin edullista tonttimaata ja tuhannet vuokratalot nousivat harjaan valtion halpakorkoisilla lainoilla.

Alun perin ei valtion tuilla ollut tarkoitus kasvattaa ammattiyhdistysliikkeen omaisuutta, vaan tarjota jäsenistölle edullisia vuokra-asuntoja. Verottomuudesta hyötynyt yleishyödyllinen rakennuttaja Valtakunnallinen vuokratalo-osuuskunta VVO rakensi esimerkiksi pääkaupunkiseudulla Elannon työntekijöille satoja edullisia vuokra-asuntoja.

Aluksi VVO:n vuokralaiset maksoivat asunnoistaan kohtuullista vuokraa, mutta osuuskunnan muuttuessa osakeyhtiöksi vuonna 1997 alkoivat vuokrankorotukset. Lähes ilmaiseksi saatu asuntokanta alkoi tuottaa jatkuvasti nousevilla vuokrilla VVO:n omistaville työntekijäjärjestöille miljoonia verottomina osinkoina.

Viimeisen neljän vuoden aikana Kojamo-merkkinen rahantekokone on jakanut omistajilleen yli 200 miljoonaa euroa osinkoina. Vuonna 2016 yhtiö teki 351,5 miljoonan liikevaihdolla huiman 289,7 miljoonan euron tuloksen ennen veroja.

Kojamon huippuvuokrat ovat ajaneet vuokralaisreppanat asumistukiluukuille ja toimeentulotuen piiriin. Näin verorahoilla maksetaan viime kädessä ay-liikkeelle omaisuuksia ja sen johdolle käsittämättömiä palkkioita. Tämän operaation koiraslohi – kojamo – on Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto. Jokeen nousevaa pulleaa koiraslohta kalamiehet kutsuvat porsaaksi.

Kun Kojamo listautui pörssiin Teollisuusliitto kuittasi kassaansa 80 miljoonaa euroa verottomana, koska se on yleishyödyllinen yhdistys. Samassa yhteydessä Kojamon hallituksen puheenjohtaja Aalto kuittasi lompakkoonsa 60 000 euron vuosipalkkion entisen 26 000 euron sijaan.

Kaiken lisäksi hallintotieteiden maisteri istuu yhden Kojamon pääomistajan työeläkeyhtiö Varman hallituksessa reippaasti yli 20 000 euron vuosipalkkiolla. Jo vuonna 2016 ay-pomon hallituspalkkiot lähentelivät kunnioitettavaa sadantuhannen euron rajaa. Tällä summalla häntä voinee pitää rahan perässä juoksemisen maailmanmestarina ammattiyhdistyspomojen sarjassa.

Puheenjohtaja kertoi julkisuudessa, ettei rahastus hävetä häntä. Viime vuonna tämä taistelevan työväenliikkeen apostoli sai nostettua omaa palkkaansa yli 5000 eurolla kuukaudessa eli 60 prosenttia. Samaan aikaan oman liiton duunarit kuittasivat tilipussiinsa 3,2 prosentin palkankorotuksen.

Vuonna 2015 Riku Aalto haastoi suomalaisia yritysjohtajia säästötalkoisiin. Hän kehtasi ehdottaa, että yritysten johdon palkitseminen bonuksilla lopetettaisiin pariksi vuodeksi ja yritysten hallitusten jäsenten palkkiot puolitettaisiin.

Yhtiöiden johtajien kohtuuttomia palkkoja ja palkkioita on arvostellut myös Aallon puoluetoveri ja kaveri, tuleva pääministeriehdokas Antti Rinne. Herrat istuivat aikoinaan yhdessä VVO:n hallituksessa siunaamassa huippuvuokrat yhtiön asunnoissa, eikä silloinkaan ollut puhetta vuokran korotuksista luopumisesta, saati omien palkkioidensa kohtuullistamisesta.

Nyt pörssiyhtiö Kojamon hallitus on vakuutellut, ettei pörssilistaus johda vuokrankorotuksiin. Yhtiön menneisyyttä tarkasteltaessa tällaiset lupaukset ovat puhdasta koijaamista.

Seppo Konttinen

Valtiotieteiden maisteri Seppo Konttinen oli Yleisradion taloustoimittaja vuosina 1974–2010. Hän on tunnettu kriittisistä artikkeleistaan ja syvällisestä perehtymisestä taustatietoihin.

Seppo Konttinen on kirjoittanut teokset Salainen pankkituki, Kansallisomaisuuden ryöstö, Suomalainen ruokalasku, Suora lähetys. Tosiasiaa Yleisradiosta, Lakien synty sekä Kallis ruokakassi. Hänen kolumnejaan voi lukea myös Valtiomahti-blogissa.

Lue myös: Ay-liikkeen hallitsema vuokratalojätti lähtee pörssiin – omistusta ja osakkeita myydään miljoonilla

Kommentoi Facebookissa