BMW ennustaa perinteisten autokauppojen kuolevan

BMW:n Michele Fuchs arvelee, että nykyisenkaltaiset automyymälät ovat kohta katoavaa kansanperinnettä.

BMW:n Michele Fuchs arvelee, että nykyisenkaltaiset automyymälät ovat kohta katoavaa kansanperinnettä. (Kuva BMW(

Merkillä on tarjolla kymmenen kertaa enemmän malleja kuin vuosikymmen sitten.

AUTOT Automaailmassa on tapahtunut huimaa kehitystä viime vuosina, kun vaihtoehtoiset voimanlähteet ovat alkaneet syrjäyttää perinteisiä polttomoottoreita ja verkottumisen kaltaisista aihepiireistä on tullut yhä tärkeämpiä autonvalmistajillekin. Lisäksi autonominen ajaminen on jo aivan nurkan takana, eli lähitulevaisuudessa eletään todella jännittäviä aikoja.

Kaikesta muutoksesta huolimatta suurin osa autoista ostetaan edelleen perinteiseen tyyliin autokaupoista. Tämä on kuitenkin muuttumassa radikaalisti, mikäli BMW:n asiantuntijaa on uskominen. Merkin tulevaisuuden myyntitoimintoja hahmotteleva Michele Fuchs kertoi nimittäin Amsterdamissa järjestetyssä konferenssissa, että nykyisenkaltaiset automyymälät ovat kohta katoavaa kansanperinnettä.

Fuchs totesi, että muutokset eivät tapahdu hetkessä, mutta 10–15 vuoden kuluttua autojen myyntikanavat voivat olla hyvin erinäköisiä nykytilanteeseen verrattuna. Amsterdamissa järjestettyyn tilaisuuteen oli kutsuttu muidenkin brändien edustajia ja myös arkkitehtejä sekä muotoilijoita, joten asiaa pohdittiin varsin laajasta näkökulmasta.

Myyntikanavien muutoksen takana piilee mittava kokonaisuus, joka koostuu mm. erilaisten liikkuvuuspalvelujen tarjoamisesta, voimakkaasti etenevästä kaupungistumisesta ja ennen kaikkea automerkkien jatkuvasti kasvavista mallistoista.

Esimerkiksi BMW:n mallivalikoima koostui ennen vanhaan lähinnä 3-, 5- ja 7-sarjoista, joista oli helppo tuoda sopiva määrä esittelykappaleita automerkin myymälöihin. Nykyään Bemarilla on kuitenkin tarjolla noin kymmenen kertaa enemmän malleja kuin vuosikymmen sitten mm. katumaasturi- ja crossover-buumin myötä, joten autokauppaan ei mahdu kuin murto-osa niistä esille.

Fuchs kertoi, että BMW:n täytyy tehdä suoranainen vallankumous myyntikanaviensa osalta. Hän havainnollisti asiaa toteamalla, että merkki ei voi hankkia 24 000 neliömetrin suuruista myymälää keskeltä Amsterdamia. Bemarin tulevaisuuskonferenssissa keskusteltiin erilaisista vaihtoehdoista, ja ilmoille heitettiin mm. putiikkityyliset kaupat, elämykselliset bränditilat ja autojen esilläolo sekä fyysisesti että digitaalisesti. Mm. Hyundain ja Jaguar Land Roverin kokeilemat virtuaaliset automyymälät tyrmättiin kuitenkin, koska niissä ei synny keskustelua myyjän ja ostajan välille.

Baijerilaismerkki on tekemässä jälleenmyyjäverkostolleen pieniä muutoksia lähiaikoina, mutta suurempia mullistuksia saadaan odotella vielä pari vuotta. BMW aikoo lanseerata nykyistä interaktiivisemman myyntikonseptin vuoteen 2018 mennessä, ja kaksi vuotta myöhemmin suunnitteilla on ”täysin kokemuksellinen myyntitapahtuma”, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.

Lisäksi baijerilaiset ryhtyvät tarjoamaan muille firmoille brändikonsultointia, joten autonvalmistajien täytyy olla melkoisia moniosaajia nykymaailmassa.

Lähde Autocar

Kommentoi Facebookissa