ELÄIMET Pöytyällä sijaitsevan eläinpiha Mustikkatassun arki on kuin lumoava läpileikkaus elokuvasta Pikkupossu Babe. Pihamaalla tassuttelee kymmenittäin erilaisia ja erirotuisia eläimiä. Joukosta löytyy tuttuja, mutta myös vähemmän tunnettuja.
Erilaisuudesta huolimatta kanat, lampaat, mikropossu ja riikinkukko kulkevat sulassa sovussa. Pakkaa eivät sekoita myöskään poni, kilpikonnat eikä edes pikkutuhmia harvakseltaan puhuva papukaijakaan.
Kaikki eläinlajit, tassujen koosta tai karvapeitteen väristä riippumatta ovat kavereita keskenään.
– Jos possun paras ystävä on koira ja vanha kanarouva vastaavasti hurahtanut haisunäätään, niin kyseessä on todellakin rakkautta yli lajitoveruuden, Satu Korpialho paljastaa hymyillen.
Korpialhon luotsaama eläinpiha ei ole kuitenkaan ihan tavallisimmasta päästä, sillä perinteisten maatilan eläinten lisäksi joukosta löytyy myös eksoottisia harvinaisuuksia. Erikoisuuksien kärkikaartiin lukeutuu seitsemänvuotias haisunäätäpoika Tomppa.
Hajuton haisunäätä
Amerikkalaiset sukujuuret omaava haisulinuorukainen tuli vajaat kuusi vuotta sitten. Sisarusparven itsepäiseksi älyköksi osoittautunut orpopoika Tomppa hurmasi tiensä Korpialhon eläinperheeseen.
– Odotimme kahta ulkomaalaista tyttöä, mutta saimmekin ihanan ja hajuttoman suomipojan. Suomessa kesyhaisuleita on vain noin kymmenen, joten harvinaisuuden ”adoptointi” oli suoranainen ihme, Satu muistelee.
Sopeutuminen uuteen kotiin sujui ongelmitta, sillä Tomppa oli oppinut lapsuuden kodissaan perhe-elämän perussäännöt eli sisäsiisteyden ja erittäin hyvän ruokahalun. Skunkkinuorukainen ei edelleenkään vilkuile kelloa ruoka-ajan suhteen. Masussa riittää aina tilaa pienelle haukkapalalle.
Erityisesti turkkilainen jogurtti, pulla ja banaani ovat haisuliherran erityistä herkkua. Maukkaaksi iltapalaksi soveltuvat myös maissi, hunajameloni ja sopivasti siivutettu kana.
– Kuten pepun pyöreydestä huomaa, Tompan elämä pyörii hyvin vahvasti ruoan ympärillä. Vintiön takia jouduimme pistämään jopa ruokakaappiin erillisen lukon, Satu paljastaa naureskellen.
Suomessa syntyneiltä skunkeilta hajurauhasten poistaminen on Eviran päätöksen mukaan kielletty. Tompalta ehdittiin jo poikasena poistaa pahanhajuista nestettä erittävät hajurauhaset. Vaikka haisunäädät luokitellaan petoeläimiksi, niin yksilönä Tomppa on avannut ovet ymmärtäväisyydelle.
– Täytyy kuitenkin muistaa, että kyseessä on petoeläin, joka ei kesytettynäkään sovellu kaikkiin olosuhteisiin, Satu tietää kertoa.
Stressi voi viedä hengen
Vuodenajasta riippumatta eläinpihan arki on mutkatonta ja letkeää, mutta samalla myös yllätyksellistä.
– Aina sattuu ja tapahtuu, sillä yksikään päivä ei ole samanlainen. Mustelmat paranevat kuitenkin aikanaan ja nirhaumiinkin on keksitty laastari. Henkiset kolaukset kuitataan vastaavasti huumorilla, Satu naurahtaa.
Eläimet ovat Sadulle elämäntapa. Kaikenkarvaiset ystävät tuovat mukanaan suurta iloa, mutta vastaavasti myös paljon vastuuta ja ennalta arvaamattomia haasteita.
Yksi koskettavimmista tapahtumasarjoista sijoittuu vuoteen 2012, jolloin elämä eläinpihalla näytti synkimmät puolensa.
– Kesä alkoi iloisissa merkeissä, sillä saimme eläinystäviemme joukkoon kaksi saksalaissyntyistä kengurua, Loviisan ja Aarnen. Kodittomaksi jäänyt kengurupariskunta osoitti sopeutumisen merkkejä, joten tuleva tragedia tuli täysin puskista, Satu taustoittaa.
Kaikki tapahtui nopeasti. Vain muutama päivä siitä, kun kengurupariskunta sai uuden kodin, Aarne sairastui ja menehtyi.
– Kuolema johtui stressistä. Olimme todella yllättyneitä ja murheellisia. Emme voineet edes kuvitella, että kenguruiden stressiherkkyys voi viedä pahimmillaan jopa hengen, Satu sanoo hiljaisena.
Helppohoitoisia hurmureita
Mustikkatassun eläinpihalla loikkii tällä hetkellä viisi kengurua. Leskeksi jäänyt Loviisa sai lajiseuraa, kun Satu hankki tiluksilleen hollantilaislähtöisen pariskunnan, Ansan ja Oivan.
Kului vain hetki, kun muutaman kolmiodraaman läpi hyppinyt kolmikko kasvoi kahdella pienokaisella, Nyytillä ja Papulla.
– Oiva on tämän tarhan Casanova. Parin vuoden ikäerosta huolimatta hän rakastui tulisesti viisivuotiaaseen Loviisaan. Oiva ei osannut kuitenkaan päättää lopullista rakkauden kohdetta, joten tasapuolisuuden vuoksi hän perusti perheen molempien tyttöjen kanssa, Satu Korpialho paljastaa naureskellen.
Kengurut ovat Suomessa suuri harvinaisuus. Korpialhon tilan lisäksi punaniska- ja bennetin vallabi -sukuihin kuuluvia kenguruita voi nähdä vain Korkeasaaressa.
– Eksoottisuudestaan huolimatta kengurut ovat yllättävän helppohoitoisia hurmureita. Puitteiden täytyy olla kuitenkin kunnossa. Vallabit pärjäävät Suomessa, kunhan heille on tarjota lämpimät tilat ja tarpeeksi laaja tarha.
Myös ruoan suhteen Satu sanoo yllättyneensä.
– Osittain jopa iloisesti, sillä ruoka on yllättävän yksinkertaista. Suomalainen luonto tarjoaa kenguruille ruohoa, lehtiä, kaarnaa ja juuria. Täydennykseksi sopii poronrehu ja välipalaksi pehmeä leipä. Herkutteluhetket kruunaa vastaavasti banaani. Sen sijaan kiellettyjen ruokien listalta löytyy liha, Satu selvittää.
Elämyksiä myös erityisryhmille
Korpialhon kahdeksanlapsisessa perheessä on harjoitettu eläimellistä menoa vuodesta 2007 lähtien. Ennen eläinpihan perustamista Sadulla riitti työtä kotona, suurperheen äitinä.
– Lemmikit, kuten kissat ja koirat ovat aina olleet osa perhettämme. Mutta siinä vaiheessa, kun hankimme ponin, vuohen ja muutaman kanan, huomasimme kaikenkarvaisille ystäville riittävän ihailijoita myös kotiportin ulkopuolelta.
Satun mukaan vielä nykyäänkin on paljon ihmisiä ja varsinkin lapsia, joilla ei ole mahdollisuuksia tutustua tavallisiin kotieläimiin.
– Esimerkiksi pikkupupun sylissä pitäminen tai lampaiden syöttäminen on monelle uutta ja ainutlaatuista, Satu kertoo.
Lasten lisäksi eläinpihan ihmeet kiinnostavat myös erityisryhmiä.
– Esteetön liikkuminen mahdollistaa myös liikuntarajoitteisten vierailut. Haluamme tarjota elämyksiä, joita ei voi saada kirjoista eikä elokuvista.
Kommentoi Facebookissa