BMW harkitsee uutta lippulaivaa – X8 saattaa täydentää baijerilaisten crossover-mallistoa

Bemarilla mietitään, pitäisikö autosta tehdä X7:n pidennetty versio.

Bemarilla mietitään, pitäisikö autosta tehdä X7:n pidennetty versio. (Kuva BMW)

Hintavammalle X8:lle olisi kysyntää erityisesti Kiinan kaltaisilla markkinoilla.

AUTOT BMW lähti katumaasturimarkkinoille mukaan heti Mercedeksen vanavedessä 1990-luvun lopulla. Tuolloin esitelty ensimmäisen sukupolven X5 ei sopinut monien mielestä lainkaan sporttisista henkilöautoista koostuneeseen mallistoon, mutta auto kohosi lähes heti melkoiseksi menestykseksi.

Baijerilaiset eivät luopuneet urheilullisesta tyylistään tässäkään autoluokassa, ja seuraavan shokin vuoro oli vajaata kymmentä vuotta myöhemmin. Bemari lanseerasi nimittäin maailman ensimmäisenä coupé-kattoisena SUV:na mainostetun X6:n vuonna 2008.

Auton järkevyyttä ja menestysmahdollisuuksia epäiltiin jopa firman sisällä, mutta X6:stakin tuli myyntimenestys. BMW on myöhemmin hyödyntänyt samaa konseptia myös pienemmän X4:n kohdalla, ja vasta esitelty X2 on edullisin tulkinta litistetystä crossoverista.

Myös monet kilpailijat Audista Mersuun ovat jo lähteneet tai lähtemässä samoille apajille, joten baijerilaisia voi onnitella kaukokatseisuudesta. BMW on äskettäin rekisteröinyt uusia sähköisten katumaasturien tavaramerkkejä, joten seuraava askel taitaa olla sähköversion tarjoaminen lähes jokaisesta crossoverista.

X7:stä tulee jopa seitsemälle hengelle tilat tarjoava kolmen penkkirivin SUV.
X7:stä tulee jopa seitsemälle hengelle tilat tarjoava kolmen penkkirivin SUV. (Kuva BMW)

Uusien tavaramerkkien joukossa on myös iX8, joka viittaa X8:n sähkömalliin. Bemarin X-mallisto päättyy kuitenkin tällä hetkellä X6:een, ja luksusluokkaan asettuva iso X7:kin on esitelty vasta konseptiasteella. BMW:n ylimpään johtoon kuuluva Klaus Fröhlich kertoi brittiläiselle Autocarille, että vielä X7:ääkin hintavammalle X8:lle olisi kysyntää erityisesti Kiinan kaltaisilla markkinoilla. Autosta ei ole kuitenkaan tehty vielä minkäänlaista tuotantopäätöstä.

Jos X8 saa vihreää valoa, se tehdään todennäköisesti samalle perusrakenteelle kuin ensi vuonna lanseerattava X7. Jälkimmäisessä hyödynnetään puolestaan baijerilaisten CLAR-nimistä modulaarista pohjalevyä, joka löytyy jo muun muassa 5- ja 7-sarjojen alta. Myös seuraavan sukupolven X5 tehdään saman perusrakenteen varaan, joten BMW saa mukavasti synergiaetuja uusia malleja kehittäessään. Moni muu asia on kuitenkin vielä auki X8:n suhteen. Niihin kuuluu muun muassa auton akseliväli ja sen myötä koko konsepti.

Bemarilla mietitään nimittäin vielä, pitäisikö autosta tehdä X7:n pidennetty versio vai X6:n tyylinen coupé-henkinen malli. Loivempi kattolinja verottaisi tietysti takamatkustajien pääntilaa, mutta se tekisi X8:sta selvästi omaleimaisemman näköisen. X7:stä tulee jopa seitsemälle hengelle tilat tarjoava kolmen penkkirivin SUV, mutta X8:ssa ollaan tyytymässä vain kahteen penkkiriviin lopullisesta korimallista huolimatta. Tarkoituksena on panostaa täysillä takapenkkiläisten luksukseen, ja heitä halutaan hemmotella kaikin mahdollisin keinoin.

Luksusluokkaan asettuva iso X7:kin on esitelty vasta konseptiasteella.
Luksusluokkaan asettuva iso X7 on esitelty vasta konseptiasteella. (Kuva BMW)

Niinpä autoon saatetaan tarjota vain kahta erillistä takaistuinta, joilla istuvien statusta korostetaan huippuluokan materiaaleilla ja erilaisilla viihdejärjestelmillä. X8 asettuisi hintansakin puolesta baijerilaismerkin lippulaivaksi, ja niinpä kilpailijoiden joukkoon voisivat kuulua jopa konsernikumppani Rolls-Roycen tuleva Cullinan-katumaasturi ja Bentley Bentayga. Niiden lisäksi X8 haastaisi muun muassa Audin vielä esittelemättömän Q8:n ja Range Roverin kalliimmat versiot.

Hintaluokka sanelee myös voimanlähdevalikoiman. Muun muassa Kiinan, USA:n ja Lähi-idän markkinoilla voisi olla kysyntää jopa 6,6-litraisella tuplaturbo-V12:lla varustetulle huippumallille, mutta toki X8:aa saisi myös hieman maanläheisemmillä moottoreilla. Vanhalla mantereella suosituimmaksi versioksi voisi osoittautua pistokehybridi, joka saa voimansa kaksilitraisen turbonelosen ja sähkömoottorin yhdistelmästä. BMW on jo hyödyntänyt tätä voimapakettia 5- sekä 7-sarjassa, ja jatkoa lienee luvassa.

Jos X8:lle näytetään vihreää valoa ja auton korimallista päästään yksimielisyyteen, se voitaisiin tuoda myyntiin vuoden 2020 tienoilla.

Kommentoi Facebookissa