AUTOT Vaikka MotoGP onkin moottoripyöräkisojen kuninkuusluokka, sarjassa esiintyy ainakin yksi autokin. BMW on nimittäin toimittanut MotoGP:n virallisen turva-auton jo viime vuosituhannen puolelta, eli vuodesta 1999 lähtien. Bemarin turva-auto on ollut useimmiten merkin sporttisinta päätä edustava M-sarjalainen. Parin viime kauden ajan moottoripyöräkuskit ovat ajaneet Motorsport-valikoiman aloitusmallina toimivan M2:n perässä, mutta nyt auto muuttuu kertaheitolla isommaksi.
Tämän kauden viimeinen kilpailu ajetaan Espanjan Valenciassa 12.11., ja uusi turva-auto debytoi jo tässä kisassa hyvissä ajoin ennen ensi kautta. Kyseessä oleva BMW on uunituore M5, joka esiteltiin suurelle yleisölle syyskuussa järjestetyssä Frankfurtin autonäyttelyssä. Ensimmäiset asiakkaat saavat kuitenkin oman M5:nsä alleen vasta ensi keväänä, eli baijerilaisten supersedan pääsee hyvissä ajoin tositoimiin radalla.

F90-koodinimellä tunnettu viimeisin M5 on nelivetoinen ensimmäistä kertaa mallin historiassa. Voimansiirtoon on tarjolla eri moodeja, joista yksi on takavetopainotteinen 4WD Sport. Lisäksi autosta saa napin painalluksella myös perinteisen takatuupparin, mutta tällöin kaikki ajonvakautusjärjestelmät poistuvat käytöstä. Nelivedolle on tarvetta, koska päivitetystä 4,4-litraisesta tuplaturbokasista irtoaa peräti 600 hevosvoimaa ja 750 newtonmetrin maksimivääntö.
Neliovisen perheauton kuoriin verhottu paholainen pinkaisee näillä avuilla vain 3,4 sekunnissa nollasta sataan, joten M5:kyydin pitäisi riittää ainakin kiihdytyksissä takana seuraaville kilpamoottoripyörille. Turva-auton tekniikka on pitkälti vakiota, mutta ulkokuorta on koristettu baijerilaisten M Performance -herkuilla.
MotoGP-kisoissa reilusti julkisuutta saava auto toimii liikkuvana mainoksena BMW:lle, joten siihen on asennettu kaikki saatavilla olevat lisähärpäkkeet. Hiilikuitua löytyy niin helmoista kuin peilinkoteloistakin, ja myös takadiffuusori, takaluukun hillitty spoilerilippa sekä munuaismaski edustavat samaa lookia.

Etupuskurin alla oleva lippa on puolestaan tehty räätälintyönä turva-autoa varten, ja monipistevöillä varustetut kuppipenkit on lainattu M4 GTS -rataspesiaalista. Ääntenkin pitäisi olla kohdallaan, koska ahdetun veekasin pakokaasut poistuvat Akrapovicin käsialaa olevan titaaniputkiston kautta. Jopa pakoputkenpäät ovat hiilikuitua, ja saman pakoputkiston saa myöhemmin myös siviiliautoihin suoraan BMW-jälleenmyyjiltä.
Motorsport-raitojen sävyjä sekä valkoista perusväriä yhdistelevä maalaus edustaa Bemarin kisaperinteitä, ja vanteet on maalattu kullanvärisiksi aiemman M2-turva-auton tavoin. Näkyvyys radalla varmistetaan katolta löytyvän ledivalopalkin avulla, ja etupuskuriinkin on asennettu siniset ledit. Ajovalot välkkyvät puolestaan salaman tavoin, jotta M5 tulee varmasti huomatuksi.
MotoGP-sarjan finaalissa on muuten luvassa jännitystä, koska mestaruus on vielä auki. Sitä tavoittelevat sarjaa johtava espanjalaiskuski Marc Marquez ja italialainen Andrea Dovizioso, joka on ennen Valencian kisaa 21 pistettä Marquezia jäljessä.
- Lähde Autoexpress
Kommentoi Facebookissa