Britannian pääministeri Boris Johnson on tehohoidossa – median mukaan ei kuitenkaan hengityskoneessa

Pääministeri Boris Johnsonilla todettiin koronavirustartunta kymmenen päivää sitten.

Pääministeri Boris Johnsonilla todettiin koronavirustartunta kymmenen päivää sitten. (Kuva AOP)

Koronavirustartunta ei ole säästänyt Britanniassa edes kuninkaallisia.

KORONAVIRUS Britannian pääministerin kanslia on vahvistanut julkisuuteen tulleen tiedon siitä, että Boris Johnson, 55, on joutunut tehohoitoon. Johnsonilla todettiin koronavirustartunta kymmenen päivää sitten.

Pääministerillä on aikaisemmin kerrottu olleen kuumetta ja sitkeä yskä, hänet siirrettiin kotihoidosta sairaalaan sunnuntaina ilmoituksen mukaan rutiinitestien johdosta. Johnsonin tila kuitenkin huonontui maanantain aikana.

Brittimedian mukaan pääministeri ei kuitenkaan olisi hengityskoneessa. Myös hänen kumppaninsa Carrie Symonds, 32, on saanut tartunnan. Raskaana oleva Symonds on kertonut olevansa jo toipumassa eristyksissä.

Boris Johnson on hoitanut pääministerin tehtäviä sairastumisestaan huolimatta, mutta nyt ulkoministeri Dominic Raabin on määrä toimia hänen sijaisenaan. Myös brittien terveysministeri Matt Hanckokilla on todettu koronavirustartunta.

Koronavirus ei ole säästänyt Britanniassa edes kuninkaallisia. Prinssi Charles, 71, vietti viikon eristyksessä saatuaan tartunnan. Oireiden kerrotaan olleen lieviä ja kruununprinssin voivan nyt hyvin.

Lue myös: THL selvittää yksilöllistä alttiutta sairastua vaikeaan koronavirusinfektioon – tavoitteena riskiryhmien kohdennettu suojelu

Kommentoi Facebookissa