YLEISURHEILU Suomen mitalisaldo oli Dohan MM-kisoissa odotetusti pyöreä nolla. Lassi Etelätalon nelostila keihäänheitossa ylitti odotukset, joskin asiaa auttoi keihäsfinaalin heikko taso. Etelätalo heitti tasollaan ja valtaosa finalisteista epäonnistui.
Harva suomalaisurheilija selvisi MM-kisaurakastaan kunnialla. Kauden parhaan tuloksensa Dohassa saavuttivat vain pika-aituri Nooralotta Neziri, kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä sekä 1500 metrin juoksija Sara Kuivisto.
Finaalissa epäonnistunut Mäkelä oli 12. tilallaan sijoituksen valossa Suomen toiseksi paras urheilija. 20 joukkoon pääsivät myös Neziri, joka oli 14:s, sijalle 17 välierien jälkeen päätynyt Annimari Korte sekä 19. maratonilla sijoittunut Anne-Mari Hyryläinen. Pika-aituri Reetta Hurske olisi ollut 20 joukossa, mikäli kanssakilpailija ei olisi kaatunut hänen eteensä.
Maratonit ja kävelyt järjestettiin Dohassa extreme-olosuhteissa. Hyryläisen ja Alisa Vainion maaliin pääsy maratonilla sekä Jarkko Kinnusen maaliin pääsy 50 kilometrin kävelyssä olivat jo ok suorituksia.
Suomen joukkueessa oli 22 urheilijaa, joista seitsenottelija Maria Huntington sekä kävelijä Tiia Kuikka sairastelivat. Huntington keskeytti seitsenottelun ja Kuikka jätti 50 kilometrin kävelyn väliin.
Kisaurakkansa loppuun vieneistä suomalaisurheilijoista noin puolet ylsi suunnilleen kauden tasolleen. Kukaan ei varsinaisesti ylittänyt itseään.
Mäkelä ei lupaavan kolmiloikkakarsinnan jälkeen päässyt finaalissa enää tasolleen jäätyään alle 14 metrin tuloksella viimeiseksi. Taas kerran hänestä tuli finaalin alisuorittaja.
Pahimmat Dohan suomalaispettymykset olivat keihäänheittäjät Antti Ruuskanen ja Oliver Helander, estejuoksijat Topi Raitanen ja Camilla Richardsson sekä korkeushyppääjä Ella Junnila.
Seiväshyppääjä Wilma Murto ja kolmiloikkaaja Simo Lipsanen ovat parin vuoden ajan polkeneet urakehityksessään paikallaan. Ei ollut yllättävää, että molemmat karsiutuivat.
Pituushyppääjä Taika Koilahti olisi kauden parhaalla tuloksellaan ollut finaalissa seitsemäs. Aikuisten arvokisadebyytissä Koilahti ei löytänyt kuitenkaan parasta virettään.
Korkeushypyssä Suomen ennätystä tällä kaudella kahdesti parantanut Junnila olisi hänkin ollut kauden parhaalla tuloksellaan finaalissa seitsemäs. Karsinnassa Junnila oli kuitenkin aivan hukassa, eikä päässyt edes finaaliin.
Moukarinheittäjä Krista Tervo on tällä kaudella heittänyt yli 70 metriä. Hän jäi karsinnassa pari metriä kauden parhaastaan ja nelisen metriä finaalipaikasta.
Elmo Lakka jäi pika-aidoissa alkueriin tasoonsa nähden heikolla tuloksella. Lakalla kisoihin valmistautuminen jäi tosin puutteelliseksi, kun kutsu Dohaan tuli viikkoa ennen kisoja.
Sara Kuivisto juoksi 1500 metrin alkuerissä ennätyksensä. Hän jäi silti finaalin jumboksi, eikä päässyt jatkoon. Myös 800 metrillä Kuivisto hyytyi alkueriin.
Kävelijä Aku Partanen on viimeksi päässyt 50 kilometrin arvokisakävelyssä maaliin Pekingin MM-kisoissa 2015. Dohassa hänen kestokykynsä ei riittänyt loppuun saakka. Rion 2016 olympialaisissa ja Berliinin 2018 EM-kisoissa Partanen keskeytti ja Lontoon MM-kisoissa 2017 hänet hylättiin.
Ironista on, että Suomen parhaan sijoituksen Dohassa saavutti urheilija, jolle ei myönnetty täksi kaudeksi apurahaa. Etelätalo on jo useamman vuoden jäänyt apurahajaossa nollille.
Tero Pitkämäki ja Ruuskanen saivat tälle vuodelle 20 000 euron apurahan. Helanderille myönnettiin 10 000 euron apuraha.
Pitkämäki ei pystynyt tällä kaudella heittämään ollenkaan. Ruuskanen ja Helander epäonnistuivat Dohassa pahasti.
Teksti Otto Palojärvi
Kommentoi Facebookissa