Donald Trump kieltää ulkomaalaisten matkustamisen Euroopasta Yhdysvaltoihin kuukaudeksi – rajoitus koskee myös Suomea

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on allekirjoittanut määräyksen matkustusrajoituksista Euroopasta.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on allekirjoittanut määräyksen matkustusrajoituksista Euroopasta. (Kuva AOP)

Kielto ei koske henkilöitä, joilla on oleskelulupa tai jotka ovat USA:n kansalaisten lähimpiä perheenjäseniä.

KORONAVIRUS Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on kertonut televisioidussa suorassa lähetyksessä Valkoisesta talosta, että maa kieltää matkustamisen Euroopasta Yhdysvaltoihin 30 vuorokauden ajaksi koronaviruksen johdosta. Kielto ei kuitenkaan koske Britanniaa tai tavarakuljetuksia.

Yhdysvaltain kotimaan turvallisuuden virasto DHS vahvisti määräyksen tiedotteellaan. Kielto koskee ulkomaan kansalaisia, jotka ovat olleet Schengen-alueeseen kuuluvissa maissa – kuten Suomessa – 14 päivän aikana ennen saapumistaan Yhdysvaltoihin. Kielto ei kuitenkaan koske henkilöitä, joilla on oleskelulupa Yhdysvalloissa tai jotka ovat USA:n kansalaisten lähimpiä perheenjäseniä.

“This does not apply to legal permanent residents, (generally) immediate family members of U.S. citizens, and other individuals who are identified in the proclamation.”

Rajoitukset tulevat voimaan 13. maaliskuuta kello 23.59 Yhdysvaltain itärannikon aikaa, eli Suomen aikaa aamukuudelta lauantaina. Finnair kertoo ilmoittavansa tarkemmin määräyksen vaikutuksista käsiteltyään asiaa.

Presidentti Trumpin mukaan koronavirus on levinnyt Euroopassa, koska maat eivät estäneet matkustamista pandemian alkulähteestä Kiinasta. Yhdysvalloissa on todettu toistaiseksi noin 1 300 koronavirustartuntaa, mutta maassa ei ole kattavaa testausta.

– Toimiminen viisaasti tänään estää viruksen leviämisen huomenna, Trump kuvasi puheessaan.

Yhdysvalloissa on todettu toistaiseksi noin 1 300 koronavirustartuntaa, mutta maassa ei ole kattavaa testausta. Eri puolilla maata on asetettu jo rajoituksia joukkokokoontumisille, muun muassa Lauri Markkasen tähdittämä koripalloliiga NBA keskeytti kautensa, kun pelaajalla todettiin koronaviruksen tartunta.

Myös näyttelijä Tom Hanks on Twitterissä kertonut saaneensa vaimonsa Rita Wilsonin kanssa tartunnan. Hanks on kuvaamassa Australiassa Elvis Presleyn elämästä kertovaa elokuvaa, jossa hän näyttelee manageri Tom Parkeria. Australiassa on todettu yli 120 tartuntaa.

Lue myös: Veripalvelu asetti Italiassa matkustaneille 28 vuorokauden rajoituksen – syynä koronavirus

Kommentoi Facebookissa