EDUSKUNTA Uusi eduskunta on pystynyt valitsemaan puhemiehet, mutta kansanedustajien istumapaikoista syntynyttä riitaa ei ole vielä ratkaistu. Eduskunnan piti vahvistaa uusi istumajärjestys täysistunnossa tänään, mutta puhemiesneuvosto päätti lykätä asian ensi tiistaille.
Eduskuntaryhmät olivat esittäneet, että perussuomalaiset siirrettäisiin istumaan salin oikeaan laitaan, ”äärimmäisenä oikealle”, kuten SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman asian esitti. Perussuomalaiset vastustavat ehdotusta ja pitävät sitä kiusantekona.
Varapuhemies Paula Risikon johdolla asiaan yritetään löytää vielä ratkaisu eduskuntaryhmien välillä.
– Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tällaisesta asiasta tämän talon ei pitäisi ruveta riitelemään. Meillä on paljon suurempia asioita. Istumajärjestys on mielestäni naurettava asia, Paula Risikko toteaa.
Symbolisen sijainnin lisäksi salin oikea laita sijaitsee medialehterin alapuolella, joten kansanedustajat näkyvät sieltä lehtikuvissa huonommin.
Erikoinen tilanne koettiin, kun puhemiehenä toiminut SDP:n Antti Rinne unohti istunnon päätteeksi mikrofoninsa auki.
– Aika outoa tuo kokoomuksen toiminta taas, oli saliin kuulunut Rinteen kommentti.
Rinne on aikaisemminkin unohtanut mikrofonien ottavan herkästi äänet. Tultuaan valituksi SDP:n puheenjohtajaksi, hän väitti Ylen kuvaamassa videossa, kuinka Jutta Urpilainen olisi aloittanut kampanjan päästäkseen takaisin johtoon.
Lue myös: Antti Rinne valittiin puhemieheksi – ”Käytöksen on oltava kohteliasta ja työn arvokkuuden mukaista”
Kommentoi Facebookissa