Eduskunta selvitti turvavalvomokuvien päätymisen julkisuuteen – vuotaja oli turvallisuusjohtaja

Eduskunnan selvitys turvavalvomokuvien päätymisestä julkisuuteen on valmis.

Eduskunnan selvitys turvavalvomokuvien päätymisestä julkisuuteen on valmis. (Kuva AOP)

Kyse on tapauksesta, jossa kansanedustaja Juha Sipilän kimppuun käytiin suojatiellä.

KAMERAVALVONTA Eduskunnan selvitys kameravalvontatallenteiden päätymisestä julkisuuteen on valmistunut. Selvitys koskee tapausta, jossa entisen pääministerin, kansanedustaja Juha Sipilän kimppuun käytiin suojatiellä 7.1.2021 Eduskuntatalon lähistöllä.

Helsingin poliisi on suorittanut itse pahoinpitelytapauksen esitutkinnan ja tapahtuneelle ei selvinnyt mitään erityistä syytä. Pahoinpitelystä epäilty mies oli tunnistanut kansanedustajan ja ilmeisesti hetken mielijohteesta kohdistanut häneen väkivaltaa.

Mediassa esitettiin välikohtauksesta valvontakameran kuvaa. Eduskunnan selvitys osoittaa, että median kautta julkisuuteen päätyneet kameravalvontatallenteet ovat eduskunnan turvavalvontakameroista.

Turvallisuusjohtaja Jukka Savola on 18.2.2021 selvityksessään ilmoittanut luovuttaneensa kameratallenteet medialle.

Eduskunnan pääsihteeri Maija-Leena Paavola on puolestaan todennut, että kameravalvonnan kuvamateriaali on lähtökohtaisesti salassa pidettävää tietoa. Selvityksessä ollaan samaa mieltä.

”Kun MTV Uutisten julkaisema video on asiantuntija-arvioiden mukaan eduskunnan kameravalvonnan kuvaa, salassa pidettävää tietoa voidaan katsoa vuotaneen julkisuuteen.”

Kansliatoimikunta kokoontuu lähiaikoina käsittelemään asiaa.

Lue myös: Poliisi selvitti Juha Sipilään kohdistuneen pahoinpitelyn – ”Pääsimme tekijän jäljille omien tutkimusten perusteella”

Kommentoi Facebookissa