OLYMPIALAISET Elias Kuosmasella ei ollut jakoa kreikkaisroomalaisen painin raskaan sarjan avausottelussaan georgialaista Iakobi Kajaiaa vastaan Tokion olympialaisissa. Kajaia voitti Kuosmasen 9-0.
Kuosmanen käskettiin mattoon. Sen jälkeen ottelu oli nopeasti ohi.
– Kyllähän se oli ihan isät vastaan pojat -ottelu. Kaikkeni latasin ja uskoin, että on mahdollisuuksia, mutta eihän siitä sitten tullut yhtään mitään. Se oli just noin paljon parempi kuin numerot näyttää. Moninkertainen raskaan sarjan mitalisti ja rutinoitunut kaveri, Kuosmanen summasi ottelun haastattelupisteellä.
Tuomaristo katsoi Kajaian olleen aktiivisempi. Sen jälkeen Kuosmasta vietiin matolla.
– Pystystä tuntui, että olin ihan hyvin mukana. Oli semmoinen olo, että se eka mattovuoro oli tulossa mulle ja se oli taktiikkakin. Mutta mut laitettiin alle. Tuomarit katsoi, kumpi on aktiivisempi. Ne on aina vähän kinkkisiä tilanteita, mutta nyt se sitten kääntyi näin, Kuosmanen sanoi.
– Harmittaa, kun oli sellainen olo, että olisi pikkuisen voinut lisätä kierroksia. Tuntuma oli, että kyllä riittää. Ei se mikään virhe ollut, mutta virhearvioi itseltä ja olisi pitänyt lisätä kierroksia. Tuomarin silmiin atleettisuus näkyy, kun toinen on tommoinen saamarin karpaasi ja toinen tämmöinen pienempi. Se on inhimillinen ajatus, että se isompi ja rumempi kaveri on muka aktiivisempi, Kuosmanen jatkoi.
Kuosmanen satutti myös kyynärpäänsä.
– Eka puolustus onnistui hyvin. Tiesin, että toinen tulee vasemmalle ja mulla napsahti kyynärpää ympäri siinä sitten. Niin kovaa tuli käden päälle. Noilla on vaan tota runtua ja voimapaskaa niin paljon enemmän. Kyynärpää vain petti alta. Napsahdus kuului.
Kyynärpää on kipeä, mutta Kuosmanen aikoo vielä painia Makuharin messukeskuksen molskilla, jos hän jatkaa turnausta keräilyerissä.
– Rupeaa särkemään. Tuli varmaan joku pieni vamma. Mutta jos kisat jatkuu, niin se on ihan yksi hailee sitten. Kisojen jälkeen pitää tietysti tutkituttaa, missä mennään, Kuosmanen kommentoi kyynärpäänsä kuntoa.
Kuosmanen vaihtoi luokkaa ylemmäksi raskaaseen sarjaan. Olympiakisojen kannalta vaihtoehtoa ei ollut, koska Arvi Savolainen sai Suomen paikan kevyemmästä sarjasta.
– Kyllä sitä halusi haastaa täällä paremmin. En ole näin kovia kavereita vastaan ikinä otellut. Oli vähän kysymysmerkki, miten käy. Tiesin, että matolle ei saisi joutua alle ja silti jouduin. Ei tässä voi kovin tyytyväinen olla, vaikka en mikään kultamitaliehdokas ollutkaan, Kuosmanen sanoi.
Kuosmanen korostaa, että treenattavaa on paljon, jos aikoo maailman parhaita vastaan raskaassa sarjassa pärjätä.
– Tuntuu, että karsinnasta on steppi otettu. Mutta painissa iso osa on toi mattopaini ja monet ottelut ratkeaa siihen. Vaikeaa otteluita on tällä tasolla voittaa, jos siinä rupeaa pyörimään. Iso treenijakso on tulossa ja mietinnän paikka on, miten noiden kavereiden tasolle pääsee. Turha arvokisoja on pyöriä, jos ollaan vielä noin kaukana. Mies pitää saada näyttämään samalta kuin noi, niin matsitkin on vähän tiukempia.
– Vaikka hullulta kuulostaa, niin uskon, että pystyn noita kavereita haastamaan. Vähän voimaa lisää, Kuosmanen päätti.
Silja Kosonen ja Krista Tervo rannalle finaalista
Silja Kososen taival Tokion olympialaisten moukarikarsinnassa tyssäsi karsintaan. Hän heitti 70,49.
Tulos oli Kososelta kelvollinen, mutta finaali jäi kahden sijan päähän. Kososen nimissä oleva Suomen ennätys 73,43 olisi kyllä riittänyt.
Pettynytkään Kosonen ei ollut.
– Tuli 70-metrinen tällaisissa olosuhteissa ja ensimmäisessä arvokisassa. Se on jo tosi paljon. Pakko olla tyytyväinen, hän sanoi Olympiakomitean toimittamassa haastattelussa.
Ensi joulukuussa 19-vuotta täyttävä Kosonen teki suomalaista olympiahistoriaa. Hänestä tuli ensimmäinen 2000-luvulla syntynyt olympiakisoissa kilpaillut suomalaisurheilija. Ensimmäisenä suomalaisnaisena hän heitti olympialaisissa moukaria yli 70 metriä.
Krista Tervo jäi karsinnassa ilman tulosta. Tervo heitti ensimmäisellään yli sektorin. Kaksi muuta heittoa menivät hänellä häkkiin.
Tervo pettyi pahasti.
– Lähdin karsintaan finaalipaikka mielessä, en varmistelemaan yhtään. Kaikki tai ei mitään. Tänään lopputulos oli ei mitään, mutta annoin ja yritin kaikkeni, Tervo harmitteli Olympiakomitean toimittamassa haastattelussa.
Tervon ennätys on 72,92. Sillä tuloksella hän olisi ollut karsintaryhmässään viides. Finaalipaikka olisi ollut lähellä.
Teksti Otto Palojärvi, Tokio
Lue myös: Loistavia suomalaisonnistumisia Tokiossa – Sara Kuivisto ja Kristian Pulli lauantain tähtinä
Kommentoi Facebookissa