Elton Johnin laulu sanoitettiin uudelleen hautajaisiin – kappaleesta tuli suositumpi kuin alkuperäinen

Elton John esitti ystävänsä hautajaisissa kappaleensa Candle in the Wind, joka sai nyt toiseksi nimekseen Goodbye England´s Rose.

Elton John esitti ystävänsä hautajaisissa kappaleensa Candle in the Wind, joka sai nyt toiseksi nimekseen Goodbye England´s Rose. (Kuva Youtube)

Candle in the Wind -singlen tuotot ovat menneet Diana Princess of Wales Memorial Fundille.

MUSIIKKI Menestyksekkäältä Elton Johnin vuonna 1974 julkaistulta albumilta Goodbye Yellow Brick Road löytyy kappale Candle in the Wind, joka julkaistiin tuolloin myös singlenä. Elton Johnin säveltämään kappaleeseen sanat oli tehnyt hänen kumppaninsa Bernie Taubin, ja se kertoi 11 vuotta aikaisemmin kuolleesta Marilyn Monroesta.

Prinsessa Dianan kuolemasta 31.8.1997 kehkeytyi kansainvälinen surupäivä, mutta erilaisilla muistotapahtumilla ja muistoesineillä on lisäksi valtava kaupallinen merkitys, toivoivat omaiset mitä tahansa.

Näin kävi myös Elton Johnille, joka ilmeisen pyyteettömästi saapui ystävänsä hautajaisiin, jotka pidettiin Westminster Abbeyssa Lontoossa. Artisti esitti tilaisuudessa kappaleensa Candle in the Wind, joka oli sanoitettu uudelleen ja sai nyt toiseksi nimekseen Goodbye England´s Rose.

Uudesta versiosta tuli huomattavasti suositumpi kuin alkuperäinen, se singahti listaykköseksi brittien lisäksi muun muassa Yhdysvalloissa, Australiassa, Ranskassa, Ruotsissa – ja Suomessa. Suomessa single myi viisinkertaisesti platinaa, ja tuolloin vielä myytiin fyysisiä levyjä.

Eri tilastojen mukaan sen uumoillaan olevan jopa maailman myydyin single, kappaleesta on tullut prinsessa Dianan muistokappale. Artistin kunniaksi voidaan todeta, että singlen tuotot ovat menneet Diana Princess of Wales Memorial Fundille.

Jokin aikakausi on kuitenkin vääjäämättömästi jo menneisyyttä, sillä videolla Elton Johnin kanssa hautajaisiin saapuu muun muassa George Michael, jouluna 2016 edesmennyt artisti.

  • Videolla Elton John – Candle in the Wind/Goodbye England’s Rose – Princess Diana’s Funeral 1997

Kommentoi Facebookissa