JALKAPALLO Futiksen miesten arvokisoissa seitsemän vuoden tauon jälkeen mukana oleva Hollanti aloitti EM-kisaurakkansa Amsterdamissa voitolla. Ukraina taipui Hollannille maalein 2-3.
Ukrainaa vastaan Hollanti menetti 2-0 -johtonsa, mutta taisteli silti voiton. Joukkueen sankariksi nousi uransa ensimmäisen A-maaottelumaalinsa viimeistellyt Denzel Dumfries.
Voittomaali oli komeaa katsottavaa.
– Ei ollut urani paras otteluni, mutta saattoi olla paras maalini, Dumfries naurahti lehdistötilaisuudessa.
Hollannin päävalmentaja Frank de Boer myönsi, että kahden maalin johtoaseman menettäminen pänni.
– Päästimme kaksi maalia ja sellaista ei haluaisi nähdä, mutta joukkueeni pelasi muuten dominoivasti ja nousimme siitä, hän sanoi.
De Boer korosti, että vastassa oli laadukas joukkue. Silti kahden maalin johtoaseman menettämistä ei voi hyväksyä.
– Ukraina teki taktisia muutoksia ja pääsi linjojemme taakse. Pystyivät avaamaan peliä laidoilta. Ukraina on hyvä joukkue. 90 minuutin aikana ei voi olla pelaamatta virheittä, mutta pitää tietysti välttää virheitä paremmin. Olisi pitänyt puolustaa paremmin. Näistä virheistä pitää oppia. Noiden kahden maalin päästäminen ei ollut tarpeellista.
De Boerilta kysyttiin myös hänen vanhan tuttavansa, Tanskan tähtipelaajan Christian Eriksenin vakavasta sairauskohtauksesta. Eriksen lyyhistyi kentälle Suomi-ottelussa ja olisi ilman nopeaa ensiapua todennäköisesti menettänyt henkensä. Tapaus luonnollisesti järkytti Hollannin joukkuetta.
– Näimme pelin eilen. Olen tehnyt Christianin kanssa töitä viisi vuotta ja eilen illalla oli tunteiden vuoristorataa. Päätimme puhua jalkapallosta vasta tänään, koska eilen oli hyvin tunteikasta. Nyt olemme kuulleet Tanskasta parempia uutisia ja toivottavasti Christian toipuu, de Boer sanoi.
C-lohkon toisessakin avauskierroksen ottelussa nähtiin paljon maaleja. Itävalta otti odotetusti voiton päihitettyään Pohjois-Makedonian maalein 3-1.
Itävallalle voitto oli mannaa. Edellisen kerran Itävalta oli voittanut arvokisoissa 1990, jolloin se kaatoi MM-kisoissa Yhdysvallat.
Pohjois-Makedonia on EM-kisojen ensikertalainen. Se pääsi kisoihin Kansojen liigasta huonoimman tason jatkokarsinnasta. Euroopan Jalkapalloliiton UEFA:n mielestä EM-kisoissa pitää olla mukana heikompiakin joukkueita.
Mestarisuosikkeihin lukeutuva Englanti avasi urakkansa voittamalla Kroatian 1-0. Kroatia keskittyi lähinnä varjelemaan omaa maaliaan, mutta ei voinut lopulta estää Raheem Sterlingin upeaa maalia.
Englannin päävalmentaja Gareth Southgate oli onnellinen Sterlingin puolesta. Sterlingin ruuti on ollut viime aikoina kuivaa, mutta nyt tuli tärkeä onnistuminen.
– Hän oli alusta alkaen vaarallinen ja uhka Kroatian puolustukselle. Hän oli motivoitunut ja hänellä oli iso vaikutus tämän ottelun tulokseen, Southgate sanoi.
Voitto oli Englannille kovatasoisessa lohkossa todella tärkeä. Englanti sai myös makean revanssin vuoden 2018 MM-välierästä. Silloin Kroatia vei Englannista voiton.
Seuraavaksi Englanti kohtaa perjantaina Wembleyllä Skotlannin. Kroatia pelaa seuraavaksi Tshekkiä vastaan ja on jo pakkovoiton edessä.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Uusi päivä valkeni – Christian Eriksen voi paremmin ja Huuhkajat on pisteen päässä jatkopaikasta
Kommentoi Facebookissa