KOLUMNI Koko kansan Yleisradion historia todistaa vastaan sanomattomasti, kuinka hyvin johtajilla, työntekijöillä ja poliitikoilla pyyhki valtionyhtiön palkkalistoilla ennen vanhaan. Tämän päivän yritysjohtajat bonuksineen ja lisäeläkkeineen eivät pysty edes kuvittelemaan sellaisia etuja, mitä Yle tarjosi lukemattomille johtajilleen.
Yhtiön pääkonttorin kattokerroksissa sijaitsi johtajien käyttöön varattu ravintola, jossa kelpasivat yhtiön omat erikoishalvat ruokaliput, joilla sai nauttia edullisia aterioita alkoholijuomien kera. Poliittisesti valitut yhtiön johtajat kiittelivät päivittäin pitkiksi venähtäneillä lounailla sitä, etteivät työntekijät päässeet häiritsemään iloista yhdessäoloa.
Jos ruokaseura alkoi kyllästyttää, niin pääkonttorin alakerran aulassa odotti oma kuljettaja viemään iloisen johtajan yhtiön mustalla autolla jatkamaan edustustehtäviä yhtiön piikkiin. Mutta sitten yhtiön johtoon valittiin epäonneksi julkisuuskipeä johtaja, joka lopetti tämän erinomaisesti toimivan järjestelmän.
Jos johtajia alkoi kyllästyttää yhtiön kustantamien viihdelehtien lukeminen työhuoneessaan, oli helppo pakata matkalaukku päivärahamatkalle kesämökille tai Radion sinfoniaorkesterin siivellä Tokioon turistimatkalle viihtymään. Jos taas oli jääkiekkomiehiä Töölön Vesan tyyliin, niin siipifanittajia riitti Hartwall Areenaan seuraksi yhtiön omaan aitoon, jossa tarjoilu pelasi joko Hjalliksen tai veronmaksajien piikkiin.
Valitettavasti Ylen joutuessa rahoitusvaikeuksiin aitiokin jouduttiin panemaan lihoiksi. Moni Ylen johtaja piti menetystä epäoikeudenmukaisena, eikä syyttä.
Johtajien työajat olivat enemmän kuin joustavia, parhaimmillaan pääkonttorin yläkerrokset tyhjenivät kesällä kuukausiksi, vaikka virallinen työaikakin päättyi jo kello 15.00. Samasta lyhyestä työajasta pääsi nauttimaan myös lattiakerroksen väki. He saivat myös käyttää yhtiön edullisia ruokalipukkeita sopimuksen tehneissä talon ulkopuolella sijaitsevissa ravintoloissa. Lipukkeet kävivät myös alkoholijuomien maksamiseen, joten viinaa sai ostettua kymmenien prosenttien alennuksella. Kukaan ei moittinut järjestelmää.
Jos joku sattui liiasta hyvän pidosta sairastumaan, korjausklinikalta eli yhtiön ilmaisesta terveydenhuollosta löytyi apua aina ilmaiseen hammashoitoon asti. Tilapäisessä rahapulassa apuun riensi puolestaan yhtiön ylläpitämä huoltokonttori, josta tarjottiin edullista lainaa.
Työsuhdeautoetuisuuksia ei vanhaan hyvään aikaan tarvittua. Käytetty kulkupeli oli taksi, koska matkojen maksamiseen käytettiin yhtiön taksilipukkeita. Etuuden käyttöä ei kukaan kehdannut valvoa, koska lähes jokainen palkallinen pääsi nauttimaan saavutetusta edusta. Kun järjestelystä luovuttiin väärinkäytöksien takia ja siirryttiin järjestelmään, jossa yhtiö maksoi taksimatkoja kuittien perusteella, niin jotkut keksivät istua samaan aikaan kahdessa eri taksissa. Näin saatiin kaverien taksikuiteilla ansaittua verotonta palkanlisää.
Näistä kaikista etuisuuksista ei kehdattu laulaa turuilla eikä toreilla, vaikka kysymyksessä olivat niin sanotut ”hyvän miehen lisät”.
Hallintoneuvoston suurista kokouspalkkioista nauttivat poliitikot olivat myös hiljaa, koska kysymyksessä oli yhteinen etu. Lähetysaikaa jaettiin luottotoimittajien kautta tasapuolisesti parlamentaarisen painoarvon mukaan. Perussuomalaiset eivät tänä päivänä pysty edes kuvittelemaan, kuinka hyvin puolueen edeltäjän SMP:n edut oli turvattu yhtiössä. Tasapuolisuuden takuumiehenä yhtiön johdossa oli maaseudun puolueen oma johtaja.
Myös yhtiön ulkopuolella ymmärrettiin pitää hyviä suhteita Yleisradion johtajiin ja johtaviin työntekijöihin. Kutsumatkoja tarjottiin eksoottisiin kohteisiin maan rajojen ulkopuolelle ja keväisin toistuvia seminaarimatkoja Lapin kelomökkeihin. Jouluna muistettiin yhtiön suorittavaa porrasta hölskyvillä lahjoilla tasapuolisesti ja säännöllisesti. Nyt tarjotaan vain teatterilippuja ja kuntosalikäyntejä.
Toivotaan, ettei mennyt hyvä aika enää palaa.
Seppo Konttinen
Valtiotieteiden maisteri Seppo Konttinen oli Yleisradion taloustoimittaja vuosina 1974–2010. Hän on tunnettu kriittisistä artikkeleistaan ja syvällisestä perehtymisestä taustatietoihin.
Seppo Konttinen on kirjoittanut teokset Salainen pankkituki, Kansallisomaisuuden ryöstö, Suomalainen ruokalasku, Suora lähetys. Tosiasiaa Yleisradiosta, Lakien synty sekä Kallis ruokakassi. Hänen kolumnejaan voi lukea myös Valtiomahti-blogissa.
Lue myös: Yle-verostasi maksetaan joka vuosi 40 miljoonaa euroa veroparatiiseja käyttävälle yhtiölle
Kommentoi Facebookissa