PAISTINPERUNAT Rauman kaupunki sai reilu kuukausi sitten kyseenalaista valtakunnallista julkisuutta, kun kaupungin ruokapalvelu kielsi sämpylöiden leipomisen aamupalalta ylijääneestä aamupuurosta päiväkotilapsille.
Näin oli saatu ruokahävikkiä pienemmäksi. Kiellon suurimpana syynä kaupungin ruokapalvelujohtaja kertoi olevan elintarvikelaki. Ruokaa ei saisi jäähdyttää ja käyttää uudelleen, väitteen mukaan laki oli yksiselitteinen.
Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran ylitarkastaja Pirjo Korpela kuuli sämpyläkohusta radiosta ja oli tyrmistynyt Rauman kaupungin päätöksestä.
– Leipomiskielto on täysin tarpeeton. Tuo säädös koskee ensinnäkin vain lämpimiä lounastarjoiluruokia, jotka ovat ihmisten itse otettavissa. Puuron uudelleenkäyttöön ei liity minkäänlaista hygieniariskiä.
Rauman kaupunki on kehitellyt vuosia strategiaansa, niin sanottua Rauman tarinaa. Sen arvot ovat osallistava, oppiva, ennakoiva ja rohkea. Kaupungin ruokapalvelussa ei näytetä kuitenkaan opittavan mitään, hygieniasäädöksiä sen sijaan luetaan kuin piru raamattua.
Nyt Rauman Lyseon lukiossa silloin tällöin lounaalla tarjottuja paistettuja perunoita ei saisi uusien määräysten mukaan enää ensi syksynä valmistaa ylijäämäperunoista.
– Linjaus perustuu terveysviranomaisten hyväksymään ruokapalvelun omavalvontasuunnitelmaan, jolla turvaamme asiakkaiden ruokaturvallisuutta. Paistinperunoita voidaan lukiossa edelleenkin valmistaa, jos perunat eivät ole olleet tarjolla, kertoo ruokapalveluesimies asiasta uutisoineelle paikallislehti Länsi-Suomelle.
Paistetut perunat ovat olleet niin koululaisten kuin henkilökunnankin herkkua. Kun naapurikunta Eurassa perunoista valmistetaan seuraavana päivänä pyttipannua, ei tarjoiluhävikistä ole tuolloin tietoakaan.
Hygieniasäädösten mukaan kerran tarjolla ollutta ruokaa ei saa enää uudestaan laittaa tarjolle.
– Vaikka asia on ilmaistu säädöksessä hyvin kategorisesti, ei sitä ole tarkoitus soveltaa kuin helposti pilaantuvaan ruokaan, ja vain silloin kun ruoka on ollut asiakkaiden itsensä otettavissa, selventää Eviran ylitarkastaja Pirjo Korpela.
Jos ruuan annostelee keittiöhenkilökunta, ei säädös koske.
– Tai jos tarjolla on sellaista otettavaa, joka ei ole helposti pilaantuvaa tai on otettavissa pakkauksesta, kuten esimerkiksi maitopurkista, ei säädös koske näitäkään, Korpela jatkaa.
Pyttipannusta on tullut todellinen kansansuosikki, eikä perunoita takuuvarmasti varjella jokaisessa ruokalassa koko ajan keittiötiloissa. Herkuttelevatko suomalaiset lainvastaisella pyttipannulla?
– Keitettyjä perunoita en luokittelisi helposti pilaantuviksi yhtään sen kummemmin kuin puuroa, Eviran ylitarkastaja linjaa ja antaa näin synninpäästön paistinperunoille.
Rauman kaupungin terveysvirkailijoilla on tunnetusti ollut tapana tulkita pykäliä vaikeimman kautta, ja tarpeen vaatiessa niitä on keksitty itse.
Raumanmeren rannalla sijaitsevaa historiallista maauimalaa remontoidaan tällä hetkellä. Muutama vuosi sitten maauimalan kymmenen metrin hyppypaikka poistettiin käytöstä, sillä altaan syvyys hyppypaikalla oli 4,6 metriä, kun terveystarkastaja vaati syvyydeksi viisi metriä.
Selvisi, että esimerkiksi Porin, Turun ja Helsingin maauimaloissa syvyys on vain 4,5 metriä, joka vaaditaan myös olympiatason altailta. Kun lakipykälää viidestä metristä ei löytynytkään, päätös sulkemisesta olikin tehty ”kokonaisuuden perusteella”.
- Kirjoittaja asuu Vanhassa Raumassa, syö sämpylöitä ja pitää paistetuista perunoista
Kommentoi Facebookissa