MURHAN YRITYS Vähän päälle nelikymppiset mies ja nainen ovat saaneet lähes yhdeksän vuoden vankeusrangaistukset murhan yrityksestä. Tarkoituksena oli murhata naisen entinen aviomies, mutta tämä pääsi verissään pakenemaan.
Erityisen raaka väkivallanteko tapahtui Tampereen Hervannassa viime maaliskuussa. Vastaajat olivat kaksi kuukautta aikaisemmin sopineet ottavansa töistä vapaata ja menevänsä 22-vuotiaan miehen asunnolle tekemään väkivaltaa.
Kaksikko meni asunnolle 17. maaliskuuta iltapäivällä. He pääsivät sisälle, koska naisella oli avaimet ex-miehensä asuntoon. Nainen oli riistänyt avaimet mieheltä, eikä suostunut antamaan niitä takaisin. Mies teki avainten varastamisesta rikosilmoituksen, mutta se ei johtanut mihinkään.
Väkivallantekijät olivat varustautuneet kommandopipoilla, kirveellä, pakkausteipillä ja vaihtovaatteilla. Tekijöiden oman kertoman mukaan tarkoituksena oli rusikoida uhri tajuttomaksi, teipata jalat ja jättää mies lattialle odottamaan tajuihinsa tulemista.
Kun naisen ex-aviomies tuli töistä kotiin, hän näki makuualkovissa miehen, jolla oli naamio päässä ja kirves kädessä. Mies hyökkäsi uhrin kimppuun ja alkoi hutkia tätä kirveellä eri puolille vartaloa. Uhri onnistui väistelemään iskuja ja sai torjuttua niitä kädellään.
Keittiöstä ryntäsi paikalle uhrin ex-vaimo veitsi kädessään. Nainen oli naamioitunut, mutta mies tunnisti hänet entiseksi vaimokseen. Nainen iski ja yrtti iskeä uhria puukolla joka puolelle. Uhri puolustautui ankarasti. Hän otti puukosta kiinni niin tiukasti, että terä katkesi.
Kun nainen etsi katkennutta veitsen terää lattialta, ja toinen väkivallantekijä etsi pudonnutta kirvestä, uhri pääsi pakenemaan. Uhrin setä asuu samassa talossa, mutta sinne hän ei uskaltanut mennä, koska pelkäsi serkkujensa joutuvan vaaraan, jos rikolliset tulevat perässä.
Mies meni kerrosta ylemmäksi ja tilasi sinne hissin ja piti sitä siellä varattuna. Jos vainoajat olisivat tulleet perässä, hän olisi voinut paeta hissillä.
Hetken päästä hän totesi tilanteen sellaiseksi, että uskalsi laskeutua hissillä kerrosta alemmaksi ja soittaa setänsä ovikelloa. Nuoria serkkujaan hän kielsi katsomasta, millaista jälkeä murhan yrittäjät olivat saaneet aikaan. Sukulaiset hälyttivät poliisin paikalle.
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi tekijät murhan yrityksestä. Käräjien mukaan murhan yritys oli tehty vakaasti harkiten ja erityisen raa´alla tavalla. Oikeus tuomitsi 43-vuotiaan Riikka Bajramin 8 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistukseen. Rikoskumppani 42-vuotias Miska Moisio sai vankeutta 8 vuotta 6 kuukautta.
Lue myös: Murhan yritys kirveellä – miehelle järjestettiin karmea väijytys
Kommentoi Facebookissa