MURHAN YRITYS Tamperelaiselle naiselle ja miehelle on luettu syyte murhan yrityksestä. Syytteen mukaan he järjestivät uhrilleen kavalan väijytyksen, ja yrittivät murhata hänet muun muassa kirveellä lyömällä.
Syytteessä kuvattu teko tapahtui Tampereen Hervannassa viime maaliskuussa. Syytteen mukaan vastaajat, mies ja nainen, olivat sopineet kaksi kuukautta aikaisemmin menevänsä uhrin asuntoon ja ottavansa asukkaan hengiltä.
Kaksikko meni asuntoon 17. maaliskuuta iltapäivällä. He pääsivät sinne, koska naisella oli avaimet asuntoon. Asunnon haltija oli töissä, ja syytetyt odottivat miehen kotiin tuloa 30-40 minuuttia. Syytetyt olivat varustautuneet naamioilla, kirveellä, pakkausteipillä ja vaihtovaatteilla. Nainen piiloutui keittiöön ja mies makuualkoviin.
Kun asunnon isäntä tuli töistä kotiin, kaksikko hyökkäsi hänen kimppuunsa, ja uhria alettiin lyödä kirveellä ja keittiöveitsellä eri puolille vartaloa. Välillä uhri pääsi pakenemaan asunnosta, mutta hänet kiskottiin vaatteista sinne takaisin.
Uhria kuristettiin ja lyötiin nyrkillä. Mies puolustautui ankarasti. Hän muun muassa otti veitsen terästä kiinni niin tiukasti, että terä katkesi. Uhri onnistui torjumaan hyökkäykset ja pääsi lopulta pakenemaan asunnosta. Sivulliset hälyttivät ambulanssin, ja uhri pääsi sairaalahoitoon.
Syyttäjän mukaan teko oli suunniteltu. Syyttäjä vaatii murhan yrityksestä naiselle ja miehelle kummallekin 8,5 vuoden vankeusrangaistusta.
Lue myös: Ex-aviomiehelle kavala väijytys – naiselle tapon yrityksestä vuosia vankeutta
Kommentoi Facebookissa