SUOMI 100 Kirkkaanpunainen sähkömopedi, mies ja muovikassi ovat tuttu näky Tornion katukuvassa. Torniolaisen Erkki Rissasen, 72, päivä on tarkkaan aikataulutettu.
On ollut jo viimeiset 50 vuotta. Erkki tunnetaan Merilapin alueella Pullo-Ekinä eli miehenä, jonka elämäntapana on kerätä pullot ja roskat talteen.
– Yöt kerään pulloja ja päivät pyhitän roskien noukkimiselle. Haluan pitää kotikaupunkini siistinä ja kartuttaa siinä ohessa myös matkakassaani, Erkki taustoittaa hymyillen.
Oslossa syntynyt Erkki Rissanen sanoo viettäneensä suojeltua lapsuutta Tornion Kaakamossa.
– Leikit jäivät vähemmälle, kun innostuin työnteosta. Vietin aikaani mieluummin hanttihommissa, kuin palloa pelaten. Tämän takia koulunkäyntikin jäi ihan alkumetreille.
Kovana työmiehenä tunnettu Erkki ei ole koskaan katsonut kelloa eikä tuijotellut työtunteja.
– Periaatteeni on ollut, että olipa työ mitä tahansa, niin se täytyy tehdä oikein ja huolella. Ehkäpä tämä on yksi syy myös siihen, että olen säilynyt poikamiehenä. Työ on mennyt aina naisten edelle, Erkki luonnehtii naureskellen.

Ei päivääkään työttömänä
Erkki Rissanen sanoo kuuluvansa niihin, jotka eivät ole olleet päivääkään työttömänä. Elämäntyönsä Erkki sanoo tehneensä minkkitarhalla.
– Reilut 27 vuotta vastasin tarhan puhtaanapidosta. Käytännössä siivosin ja pidin paikat järjestyksessä. Jäätyäni pois sain lennosta siivoojan pestin eräältä huoltoasemalta. Käytännössä virka ja värkit pysyivät samana, mutta kahvitaukopullissa oli enemmän valinnan varaa.
Pullojen keräämisestä Erkki sanoo innostuneensa ihan sattumalta.
– Olin vuoden 1966 toukokuun 21. päivänä lavatansseissa ja kotia lähtiessä kauhistelin nurkanpielissä lojuvia limonadipulloja. Otin takin päältäni, sidoin hihat yhteen ja kasasin pullot pusakan suojiin. Seuraavan arkipäivänä vein pullot kyläkauppaan ja sain viisi penniä kappaleelta, Erkki muistelee.
Kolikot tuntuivat sen verran mukavalle nyrkin mutkassa, että seuraavalla tanssireissulle Erkki varasi kangaskassin mukaan. Mukavaksi ajanvietteeksi osoittautunut pullojen kerääminen sai Erkin laajentamaan reviiriään myös tanssilavan ulkopuolelle.
– Pian huomasin kyykkiväni ojan pohjia ja katujen nurkkapieliä eri puolilla Torniota. Välillä kävin jopa Kemissä saakka.
Paras keikka vuonna 1987
Laaja toiminta-alue maustettuna ahkeruudella näkyi Erkin mukaan myös kukkarossa. Parhaimmat ajat ovat kuitenkin takanapäin. Pullokarusellin huippuvuodet sijoittuvat 1980-luvulle.
– Jos selkä vain kesti, niin yksinomaan jo viikonloppuisin saattoi päästä kevyesti satojen markkojen tienesteille. Paras keikka sijoittuu kuitenkin vuoteen 1987, jolloin otin viikon sisällä talteen 2 080 pulloa. Tyhjensin nimittäin yhden jäteauton, Erkki paljastaa hymyillen.

Nykyään Erkki sanoo kiertävänsä katuja noin 400 pullon viikkovauhtia.
– Eihän tällä nyt rikastumaan pääse, mutta sen verran kehrään kasaan, että pääsen muutaman kerran vuodessa ulkomaille. Thaimaa on lempikohteeni. Pattayalla olen käynyt jo seitsemän kertaa.
”Ulkomailla siistimpää kuin Suomessa”
Maailmanmatkaajaksi osoittautunut Erkki sanoo kiertävänsä maailmaa noin kolmen ulkomaanmatkan vuosivauhtia.
– Takana on 38 eri maata, joista osassa olen käynyt jo useamman kerran. En viihdy museoissa enkä rannoilla. Kuljeskelen mielelläni eri puolilla kohdetta sekä kerään pulloja ja roskia. Saldo on yleensä heikko, sillä ulkomailla on paljon siistimpää kuin Suomessa, Erkki tietää kertoa.
Sen sijaan Suomen Torniossa on siistiä. Siitä pitää huolen Erkki Rissanen, joka kiertää kotikaupunkinsa katuja päivittäin. Erkin päivärytmi on yksinkertainen.
– Lähden pullojahtiin puolenyön jälkeen ja palaan takaisin kotiin aamupäivällä. Käyn syömässä, palautan pullot ja menen kotia nukkumaan. Palaan takaisin kadulle iltapäivällä ja aloitan toisen vuoron keräämällä roskia. Kierrän koko kaupungin ja siistin erityisesti ravintoloiden edustat. Tämän jälkeen käyn kahvilla ja palaan ennen iltauutisia muutamaksi tunniksi nukkumaan, Erkki selvittää hyväntuulisena.

Eikö mikään enää riitä?
Roskattomuutta ylläpitävä Erkki Rissanen saa suuret kiitokset niin kaupunkilaisilta kuin kaupungin yrittäjiltäkin. Yrittäjät osoittavat kiitollisuuttaan tarjoamalle roskia keräävälle Erkille ilmaiset kahvit sekä päivittäisen lounaan.
– Ekin kaltaisia ihmisiä tarvittaisiin myös muissa kaupungeissa. Yleinen siisteys on äärimmäisen tärkeä valttikortti myös turisteja ajatellen. Ja roskattomuus näkyy myös yrittäjien kassassa, paikallinen grilliyrittäjä kehuu.
Mutta miten Erkki suhtautuu siihen, että pulloista saaduista tuloista pitäisi maksaa veroa?
– Hullua hommaa! Eikö mikään enää riitä? Onneksi verottaja on vielä tähän saakka katsonut asiaa lapasien läpi, mutta en halua ottaa enää turhia riskejä. Olen ajatellut, että jatkan Tornion puolella roskahommissa ja siirrän pullosavotan Ruotsin puolelle.
Erkki sanoo jo harjoitelleensa pullojen keräämistä naapurin puolella. Pulloja riittää Haaparannassakin.
– Myös saldo on ihan kohtuullinen, vaikka pantti on tällä hetkellä puolet pienempi. Mutta eiköhän niistä kruunuistakin saa kerättyä tarvittavat matkarahat. Ja jos tilanne niin vaatii, niin voin kierrellä sähkömopedilla hieman laajemmallakin alueella. Keli ja vuodenaika eivät ole este, mutta luonnollisesti paras tulos irtoaa kesän aikana.
Kommentoi Facebookissa