AMPUMISTAPAUS Porvoossa tapahtunut ampumavälikohtaus kiinnostaa myös ruotsalaista mediaa, sillä ampujiksi epäillyt ja takaa-ajon jälkeen Ikaalisissa kiinniotetut miehet ovat Ruotsin kansalaisia. Miehiä epäillään muun muassa murhayrityksistä.
Vanhemmalla miehistä on Ylen mukaan kaksoiskansalaisuus eli myös Suomen passi. Poliisi on ilmoittanut miesten syntymävuosiksi 1989 ja 1994 ja heillä olisi tiettävästi sama sukunimi.
Expressen kertoo omiin tietolähteisiinsä vedoten, että miehet soittivat itse poliisit teollisuusalueelle. Poliisi on kertonut partion menneen suorittamaan tavanomaista omaisuusrikoksiin liittyvää tehtävää. Miehet ampuivat väijyksistä välikohtauksessa loukkaantuneita suomalaispoliiseja ja vaativat poliiseilta aseita. Suomen poliisi ei ole kertonut vastasiko partio ampumiseen tai menettivätkö he aseensa.
Expressenin mukaan Suomen poliisi pystyi telemastojen liikennettä tutkimalla tunnistamaan ruotsalaismiesten käyttämän puhelinnumeron, joka paikantui Tampereen lähistölle ja takaa-ajo käynnistyi. Pakenevat miehet ampuivat myös heitä seuraavia poliiseja.
Ruotsalaistietojen mukaan miehet matkustivat Suomeen elokuun 22. päivä. Miesten käyttämä auto oli ruotsalaisrekisterissä ollut Volvo-farmariauto ja molemmat olivat pukeutuneet samanlaisiin tummiin asuihin. Expressen on julkaissut myös sumennetut passikuvat parrakkaista miehistä.
Lue myös: Porvoon poliisiampumisesta epäillyt Ruotsin kansalaisia – miehet ovat syntyneet vuosina 1989 ja 1994
Kommentoi Facebookissa