”Häviö on häviö” – Hyvin pelanneella Suomella silti saumat jatkoon

Suomelle naisten lentopallon EM-kisapaikka 2019 oli ensimmäinen 30 vuoteen.

Suomelle naisten lentopallon EM-kisapaikka 2019 oli ensimmäinen 30 vuoteen. (Kuva AOP)

Suomella on naisten EM-lentiksestä kolme tappiota. Voitot kahdet viimeisestä pelistä toisivat jatkopaikan.

LENTOPALLO Naisten lentopallon EM-kisoissa ensi kertaa sitten vuoden 1989 mukana oleva Suomen joukkue on aloittanut turnauksensa jopa odotuksia paremmin. Avausottelussa Serbia voitti suomalaiset 3-0, mutta emäntämaa Turkkia vastaan Suomi taisteli pisteen hävittyään jännitysnäytelmän 2-3.

Kolmas ottelu Kreikkaa vastaan sunnuntaina oli kolmas ottelu Suomelle kolmen päivän sisään. Suomi voitti toisen erän, mutta neljännessä erässä bensa näytti loppuvan ja Kreikka voitti ottelun 3-1.

– Häviöhän tässä päällimmäisenä on mielessä, totta kai. Ei ollut paljosta kiinni, teimme jopa enemmän pisteitä. Ei voi siis sanoa, että pelillisesti olisimme olleet perässä. Vähän tasaisuutta puutui ja jatkopallohyökkäämisen teho oli heikko, kommentoi Suomen päävalmentaja Tapio Kangasniemi Lentopalloliiton tiedotteessa.

Kangasniemi antoi ymmärtää, että ainakin piste olisi ollut otettavissa.

– Totta kai jossiteltavaa jäi jonkun verran ensimmäisen erän lopun suhteen. Lopussa Kreikan tehokaksikko päätti lyödä lyömään palloa ja se vei heidät voittoon.

Suomi pelaa alkusarjassa vielä kaksi ottelua. Tiistaina vastaan tulee Ranska ja torstaina Bulgaria.

Ranskaa vastaan Suomi on voittanut kolme edellistä maiden kohtaamista. Suomi on pelannut turnauksessa tasoonsa nähden jopa yli odotusten ja laittoi Turkin kaltaisen joukkueen koville.

– Yritetään tulevissakin peleissä pitää pelimme tasoa korkeana ja jos löytyisi vielä pykäliä lisää. Häviö on häviö, mutta kyllä meidän peli on täällä ollut kesän parhaassa kuosissa, Kangasniemi ilmoitti.

Lohkosta neljännesvälieriin etenee neljä parasta. Jos Suomi voittaa Ranskan ja Bulgarian, on Suomi jatkossa. Se ylittäisi odotukset.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Suomalaisessa lentopallossa haihateltiin olympialaisista – realistisempi unelma jalkapallossa

Kommentoi Facebookissa