FORMULA 1 Tämänkin kauden F1-maailmanmestari Lewis Hamilton saavutti paalupaikan sunnuntaina Abu Dhabissa ajettavaan kauden päätöskisaan. Hamiltonilla oli perjantain harjoituksissa ollut vaikeuksia, mutta lauantai sujui häneltä hienosti.
– On ollut aika pitkä urakka yrittää saavuttaa tätä paalupaikkaa. Eilinen oli aika vaikea päivä. Piti koota itseni uudelleen ja tulin takaisin vahvana, Hamilton sanoi F1:n tv-haastattelussa.
Hamilton korostaa Mercedeksen taistelevan aina, vaikka tuplamestaruus varmistui tälläkin kaudella jo hyvissä ajoin.
– Emme koskaan lopeta työntekoa. Emme koskaan anna periksi. Pyrimme aina ottamaan nuo tuhannesosat, kommentoi Hamilton.
Avioerokohun takia jättiotsikoihin joutunut Valtteri Bottas sijoittui aika-ajoissa toiseksi hävittyään tallikaverilleen Hamiltonille parilla kymmenyksellä. Sijoituksella ei ollut tosin merkitystä, koska moottorivaihtorangaistus pudottaa Bottaksen kuitenkin viimeiseen ruutuun.
– Ei tuntunut niin hyvältä kuin eilen autossani. Tiiminä olemme olleet kuitenkin todella vahvoja. Meillä on hyvää vauhtia, Bottas summasi lauantaipäivänsä F1:n tv-haastattelussa.
Bottas vakuuttaa, ettei motivaatio katoa sunnuntaina, vaikka kohtalona on viimeinen lähtöruutu.
– Joka tapauksessa starttaan viimeisenä, joten löydämme taisteluhengen huomiseksi. Tulen antamaan kaikkeni.
Kimi Räikkösen suoritus ei vastannut odotuksia. Kimi oli aika-ajotuloksissa vasta 18:s.
Räikkösen mukaan heikko sijoitus johtui siitä, ettei vauhtia ollut riittävästi.
– Ei vaan saatu paljoa vauhtia. En usko, että meidän auto on huonontunut yhtäkkiä niin paljon. Renkaita ei vaan saatu toimimaan yhdellä kierroksella. Eivät edes tuntuneet uusilta renkailta, mutta sellaista se on, jutteli Räikkönen C Morelle.
Ferrari pääsi kyseenalaisiin otsikoihin myös Abu Dhabin aika-ajojen jälkeen, kun Charles Leclerc ei ehtinyt ajaa viimeistä nopeaa kierrostaan. Tuloksissa Leclerc oli neljäs ja hänen tallikaverinsa Sebastian Vettel viides.
Vettel oli hidastanut lämmittelykierroksella Leclercin edessä ja spekulointia tietysti oli, että hän olisi tehnyt sen tahallaan. Onhan Leclercin ja Vettelin Brasilian GP:n keskinäinen kolari tuoreessa muistissa.
Leclerc antoi tapahtuneesta ympäripyöreän kommentin.
– Elämä on joskus tällaista. Joskus tällaista tapahtuu. En tiedä, olinko epäonninen, vai olisimmeko voineet tehdä asioita paremmin. Analysoimme tapahtuneen ja pyrimme varmistamaan, ettei sellaista tapahdu uudelleen, hän sanoi GPBlogin mukaan.
Vettelin mukaan Alexander Albon jarrutti hänen edessään.
– Luulen, että Albonilla oli McLaren edessään, joten en usko, että kukaan oli syyllinen, Vettel sanoi.
Vettelin viimeinen nopea kierros meni piloille ajovirheen takia.
– Tämä on varmaankin huono rata meille. Todella harmillista. Renkaani olivat kylmät ja menetin otteen viimeisessä mutkassa. Katsotaan, mitä huomenna tapahtuu, Vettel sanoi.
Ferrarin tallipomo Mattia Binotto ilmoitti tallin mokanneen Leclercin viimeisen kierroksen.
– Mokasimme. Olimme täysin selvillä, mitä riskinotto merkitsi. Se oli riski, joka ei tänään kannattanut.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Valtteri Bottaksella synkkä torstai – avioero ja iso rangaistus!
Kommentoi Facebookissa