AUTO Dante Giacosan suunnittelema nerokas pikkuauto, eli piskuinen Fiat 500 esiteltiin Torinossa kesällä 1957. Malli säilyi tuotannossa 1970-luvun alkupuolelle asti, ja uuden ajan retrohenkinen 500 tuotiin markkinoille kymmenisen vuotta sitten. Nykyinen 500 on esikuvastaan poiketen etuvetoinen ja paljon alkuperäistä isompi, mutta auto onnistuu silti välittämään hienosti menneiden vuosikymmenten italialaisen la dolce vitan tunnelmia.
Nykymallin 500 on saanut varsin pitkän elinkaarensa aikana pieniä kasvojenkohotuksia, ja retrohenkisestä pikkuisesta on kehitetty myös monenlaisia erikoisversioita. Nyt Fiat juhlistaa alkuperäisen 500:n pyöreitä vuosia 60-vuotisjuhlamallilla, joka tuodaan suuren yleisön eteen Geneven autonäyttelyssä.
Juhlamalli perustuu 500C:hen, eli katon keskiosan pystyy taittamaan taakse alkuperäisen 500:n tavoin. Tulokseksi ei tule ihan täysiveristä avoautoa, mutta kyyti on silti mukavan ilmavaa. Auton kaksivärimaalauskin on saanut inspiraationsa historiallisesta esikuvasta. Norsunluun sävyinen vaaleanruskea sekä valkoinen erotetaan toisistaan tummanpunaisella ja harmaalla pinstripe-raidalla, jollaisia on nähty myös luksusautoissa vuosikymmenten mittaan.

Lisäksi peilinkuoret ovat kromiset ovenkahvojen ja monien listojen tavoin, mikä tehostaa retrovaikutelmaa. Sama linja jatkuu sisätiloissakin, jossa punaiset koristenauhat reunustavat norsunluun sävyisiä nahkapenkkejä. Myös kojelaudassa on samaa punaista menneiden aikojen tyyliin. Seitsemäntuumaisella ruudulla varustettu navigaattori ja automaatti-ilmastointi edustavat puolestaan tätä päivää.
Juhlamallia tehdään vain 560 kappaletta, ja pellin alle tarjotaan 1,2-litraista vaparinelosta, ainoastaan 0,9-litraista kaksisylinteristä pikkuturboa sekä 1,3-litraista turbodieseliä. Tehoskaala on 69–95 heppaa, kun 1950-luvun 500:ssa oli aluksi vain 13 hevosvoimaa.

Sporttisempaa menoa kaipaaville Fiatilla on hihassaan toinenkin retromalli, eli 124 Spiderin Europa-niminen erikoisversio. Se esitellään Genevessä tasan 36 vuotta Pininfarinan kokoaman Spidereuropan lanseerauksen jälkeen. Uusi Europa on kirkkaanpunainen, ja auton 17-tuumaisissa vanteissa on selvää retrotyyliä. Sisusta on mustaa nahkaa, ja peilinkotelot ovat saaneet ylleen hopeaa tuulilasinkarmin tavoin. Sisältä löytyy erikoismallin statuksesta kertova laatta, ja äänentoistosta vastaa yhdeksällä kaiuttimella varustettu Bosen järjestelmä.
Kaksipaikkaista retroroadsteria vauhdittaa 140-heppainen 1,4-litrainen turbokone, jonka turvin auto kiihtyy nollasta sataan 7,5 sekunnissa. 124 Spider Europan valmistusmäärää ei ole vielä kerrottu, mutta kyse lienee myöskin rajoitetusta erästä.
Kommentoi Facebookissa