AUTOT Las Vegasissa joka syksy järjestettävä SEMA Show on maailman suurin näyttely, joka keskittyy pelkästään tuningiin, rakenneltuihin autoihin ja jälkiasenteisiin lisävarusteisiin. SEMA avaa ovensa lokakuun viimeisenä päivänä, ja se on tuttuun tapaan avoinna ainoastaan alan ammattilaisille. Monet autonvalmistajatkin tuovat paikalle varsin villejä luomuksia omien malliensa pohjalta, ja esimerkiksi Ford on menossa mukana peräti seitsemän tuunatun Mustangin voimin.
Niistä ensimmäinen on MAD Industries -nimisen pajan käsialaa oleva avo-Mustang. Mustilla ja vihreillä tehosteilla varustettu valkoinen auto näyttää ainakin ensimmäisessä piirroskuvassa melko kesyltä rakentajan nimestä huolimatta. Jälkiasenteisella turvakaarella varustetun avon pellin alla piilee Ford Performancen hillitysti virittämä EcoBoost-turbonelonen, ja alusta on laskettu coilovereilla aivan tonttiin. Jarrut ovat puolestaan alan legendoihin kuuluvan Wilwoodin valmistamat.

Toinen tuunattu poniauto tottelee puolestaan 729 Wide Body TriAthlete -nimeä. Se on tunnetun Ford-virittäjä Roush Performancen luomus, johon on otettu vaikutteita lähes 50 vuoden takaisesta Boss 429 -Mustangista. Konepellin ilmanottoaukko edustaa retrolinjaa Grabber Green -nimisen värin tavoin, mutta tekniikka on tätä päivää. Auton veekasin päälle on pultattu massiivinen mekaaninen ahdin, jolle syötetään kylmää ilmaa erityisen ohjaimen kautta. Pakoputkisto on aktiivista mallia, ja voima välittyy takapyörille kymmenvaihteisen automaatin kautta. Ulospäin voimavaroista kertovat muun muassa lokasuojanlevitykset ja etupuskurin alle lisätty hiilikuituinen lippa.

Kolmas viritetty Mustang on tehty täysin huippunopeuden ehdoilla. Tucci Hot Rodsin kehittämällä autolla on tarkoitus ylittää 200 mph:n maaginen rajapyykki, joka on eurooppalaisittain ilmaistuna noin 322 km/h. Tässä Mustangissa ei ole show-tyyliin kuuluvaa bling blingiä, vaan ison takasiiven, katon ilmanohjainten ja etulipan tarkoituksena on ainoastaan kohentaa aerodynamiikkaa. Jopa etupuskurin aukot on suljettu pienemmän ilmanvastuksen nimissä, ja perästä löytyy pysähtymistä avittava jarruvarjo. Moottorin tehot on nostettu uudelle tasolle Hellionin käsialaa olevan tuplaturbosarjan myötä, ja toki myös jarruja sekä alustaa on peukaloitu. Vaikka auto vaikuttaa varsin raa’alta, vaihteistona palvelee kuitenkin Fordin oma kymmenpykäläinen automaatti.

Neljäs Musti on avoauto, joka on toteutettu klassisen amerikkalaisen roadsterin teeman mukaisesti. Speedkore Performance Groupin tuunaamassa laitteessa on silti reilusti hiilikuitua helmoista peilinkoteloihin, ja turvakaarikin on samaa materiaalia. Sisusta on kuulemma verhoiltu Bomber Brown -värisellä nahalla, ja alustaa on laskettu coilovereiden avulla varsin hillitysti ainakin luonnoskuvan mukaan. Viisilitrainen V8 on saanut lisätehoa mekaanisen ahtimen avulla, ja kymmenvaihteinen automaatti vastaa tämänkin auton voimansiirrosta.

Viides Ford on puolestaan häijyn näköinen musta coupé, jonka koria on levitetty tuntuvasti niin edessä kuin takanakin. Levikkeet istuvat saumattomasti muskeliauton linjoihin, ja vanteista löytyy suorastaan klassista tyyliä. Tämä auto on kilpa-ajajana uraa luoneen Brad DeBertin luomus, joten vaihteistokin on kisahenkinen kuusipykäläinen manuaali. Moottoritekniikka seuraa puolestaan samoja linjoja monien muiden kanssa, eli pellin alla murisee mekaanisesti ahdettu veekasi. Alustaakin on madallettu, mutta tällä kertaa ei ole turvauduttu coilovereihin.

Kuudetta tuunattua Mustangia vauhdittaa vakiokuntoinen 2,3-litrainen nelosturbo, vaikka tiiserikuvan auton lokasuojissa onkin viisilitraiseen kasiin viittaavat merkinnät. Tässä Air Designin rakentamassa Mustissa on satsattu pelkästään ulkonäköön, joka onkin enemmän kuin kohdallaan. Muun muassa helmoihin ja takaluukun kanteen on isketty erilaisia lisälippoja, jotka on kuulemma helppo asentaa ja irrottaa. Näyttävyyttä lisäävät myös ilma-aukoilla varustettu konepelti, isot vanteet ja Shelby-henkiset raidat.

Osaston seitsemäs auto on ehkä kaikista erottuvin, koska se on tehty poliisiteemalla. Mustangin väritys on lukuisista jenkkileffoista tuttu mustavalkoinen, ja katolla olevat vilkut sekä etupuskurissa komeileva työntöpuskuri kuuluvat myöskin poliisiautoon kuin nenä päähän. Muihin virityksiin lukeutuvat muun muassa Ford Performancen madallusjouset, peräti 305-leveysprofiiliset renkaat, sporttiputkisto ja 2,3-litraiselle turboneloselle kylmää ilmaa syöttävä systeemi. Auto on DRAGG-nimisen hyväntekeväisyysjärjestön luomus, ja sillä on jalo tarkoitus. Jengiytymisvaarassa olevia nuoria yritetään nimittäin houkutella kiihdytysautoilun pariin, jossa pääsee kisaamaan aitoja poliiseja vastaan.
- Lähde Motor1
Kommentoi Facebookissa