Ford Fiesta uudistui varsin varovaisesti

Ford mainostaa uutta Fiestaa maailman edistyksellisimmäksi pikkuautoksi.

Ford mainostaa uutta Fiestaa maailman edistyksellisimmäksi pikkuautoksi. (Kuva Ford)

Pikkuauton kahdeksas sukupolvi tulee myyntiin ensi vuonna.

AUTOT Ford Fiesta on kuulunut pikkuautoluokan peruspilareihin jo 40 vuoden ajan. Autosta on tänä aikana myyty Fordin oman laskutavan mukaan seitsemän sukupolven malleja, mutta monet niistä ovat olleet vain edellisten versioiden faceliftejä. Nyt Ford esitteli kahdeksannen sukupolven Fiestan kotikonnuillaan Saksan Kölnissä, ja tälläkään kertaa kyseessä ei ole täysin uusi auto.

Tuore Fiesta on nimittäin tehty samalle perusrakenteelle kuin vuodesta 2008 asti myynnissä ollut nykyversio. Tämä näkyy mm. auton kattolinjassa, mutta muuten designia on toki päivitetty vastaamaan ovaalimerkin viimeisintä muotoilua. Fiestan nokka on entistä pyöreämmän oloinen, ja etuvalotkin ovat vähemmän suipot kuin nykymallissa. Kyljen osalta erot ovat minimaaliset vanhaan Fiestaan verrattuna, mutta takapään osalta on enemmän uutta kerrottavaa.

Kattopilareihin integroidut pystysuuntaiset takavalot ovat kuuluneet Fordin pikkuauton tunnusmerkkeihin jo 15 vuoden ajan, mutta nyt niistä luovutaan. Uudessa Fiestassa on tavanomaisemmat vaakasuuntaiset takalyhdyt, jotka muistuttavat kovasti mm. Kugassa ja Mondeossa nähtyjä ratkaisuja. Vaikka muotoilu on uudistunut varsin varovaisesti, Fordin pikkuauto on kasvanut pituutta peräti seitsemällä sentillä.

Kahdeksantuumaisen kosketusnäytön avulla käytetään uusinta SYNC 3 -tietoviihdejärjestelmää.
Kahdeksantuumaisen kosketusnäytön avulla käytetään uusinta SYNC 3 -tietoviihdejärjestelmää. (Kuva Ford)

Sisusta on laitettu ulkokuorta perusteellisemmin uusiksi, ja keskelle kojelautaa saa lisähintaan kahdeksantuumaisen kosketusnäytön. Sen avulla käytetään Fordin uusinta SYNC 3 -tietoviihdejärjestelmää, ja muukin varustelu on varsin kattavaa. Fiestaan on nimittäin tarjolla peräti 15 eri ajoavustinta, joihin kuuluu mm. jalankulkijat tunnistava törmäyksiä estävä järjestelmä, aktiivinen pysäköintiavustin, mukautuva vakionopeudensäädin, kuolleen kulman varoitin ja kaista-avustin.

Ford mainostaa uutta Fiestaa maailman edistyksellisimmäksi pikkuautoksi, mutta se jää nähtäväksi, mitkä näistä avustimista kuuluvat auton vakiovarusteluun. Tavoitteena on joka tapauksessa asemoida Fiesta entistä arvokkaammaksi.

Pellin alle saa tuttuun tyyliin sekä vapaasti hengittäviä että turboahdettuja kolmipyttyisiä bensakoneita, ja tarjolle tulee myös uusi TDCi-diesel. Kolmisylinteriseen EcoBoost-bensaturboon on lisäksi tuotu sylinterien lepuutusteknologiaa ensimmäistä kertaa.

Uuden Fiestan varustetasot ovat perusversio Trend, Titanium, sporttinen ST Line, ylellinen Vignale sekä crossover-henkinen Active. Kahta viimeksi mainittua ei ole aiemmin nähty Fiestan mallistossa, ja erityisesti maastotyyliselle Activelle voi povata suosiota nykyisen katumaasturi- ja crossover-buumin aikana.

Kahdeksannen sukupolven Fiesta tulee ainakin Keski-Euroopan markkinoilla myyntiin ensi vuoden puolenvälin paikkeilla, joten se nähtäneen Suomessakin pian sen jälkeen.

Kommentoi Facebookissa