AFGANISTAN Valtioneuvosto on päättänyt ylimääräisessä istunnossa, että Afganistanista Suomeen voidaan ottaa aiempien päätösten lisäksi enintään 45 Suomen Kabulin suurlähetystön entistä työntekijää mukaan lukien heidän perheensä. Suomeen voidaan ottaa myös uutena ryhmänä turva-alan työntekijöitä perheineen yhteensä enintään 83 henkilöä.
Uusi päätös täydentää jo tehtyjä päätöksiä yhteensä 170 henkilön ottamisesta Suomeen. Näiden kolmen päätöksen nojalla Suomeen voidaan tuoda Afganistanista yhteensä 298 henkilöä.
Ulkoministeri Pekka Haaviston mukaan yksityisen yrityksen kautta palkattujen turvahenkilöiden on kerrottu kokeneen uhkailua.
– He ovat olleet siellä Suomen lippu hihassa, vaikkakin yksityisen yrityksen kautta palkattuina. Jos heidän turvallisuuttaan voidaan auttaa, niin aiomme niin tehdä, Haavisto kommentoi päätöksen jälkeen.
Ulkomaalaislain humanitaarisen perusteen nojalla valtioneuvosto päätti, että Suomeen otetaan Suomen Kabulin-suurlähetystön kanssa työsuhteessa 1.1.2016 – 31.12.2020 välisenä aikana olleita afganistanilaisia työntekijöitä, mukaan lukien heidän perheensä. Kyse on henkilöistä, jotka ovat pyytäneet Suomelta maahanpääsyä. Kiintiö sisältää työntekijät sekä perheenjäsenet.
Lisäksi Suomeen otetaan henkilöitä, jotka ovat olleet 13.8.2021 työsuhteessa Suomen Kabulin suurlähetystölle turvallisuuspalveluita tarjonneeseen Tahiri Protection Risk Management Consulting -yritykseen. Päätös on rajattu koskemaan yrityksen työntekijöitä, jotka ovat vastanneet Suomen suurlähetystön henkilökunnan turvallisuudesta. Kyse on henkilöistä, jotka ovat pyytäneet Suomelta maahanpääsyä.
Henkilöt pyritään siirtämään Suomeen valtion tilauslennolla. Maahanmuuttovirasto huolehtii ensivaiheessa maahantulijoiden vastaanotosta Suomessa. Heille myönnetään oleskelulupa.
Kommentoi Facebookissa