Hallitus purki lähimatkailun rajoituksia osittain – Viro vapautettiin, Ruotsin rajoitukset jatkuvat

Viron matkalaisille on jatkossa vähemmän rajoituksia kuin Ruotsiin suuntaaville.

Viron matkalaisille on jatkossa vähemmän rajoituksia kuin Ruotsiin suuntaaville. (Kuva Tommi Sola/ TalklinkSilja)

Ihmisten kulkemista helpotetaan ensisijaisesti samankaltaisessa tautitilanteessa olevien maiden välillä.

KORONAVIRUS Hallitus on linjannut sisärajavalvonnan osittaisesta jatkamisesta sekä ulkorajaliikenteen rajoittamisesta edelleen 14.7.2020 asti. Rajoituksia jatketaan siltä osin, kuin ne nähdään välttämättömänä tartuntatautitilanteen aiheuttaman vakavan uhan takia.

Ihmisten kulkemista ja liikennettä helpotetaan ensisijaisesti samankaltaisessa tautitilanteessa olevien maiden välillä. Hallitus tarkastelee tilannetta uudelleen kahden viikon kuluttua.

Sisärajavalvonta poistuu 15.6. alkaen Suomen ja Norjan väliseltä maarajalta, Suomen ja Norjan, Tanskan, Islannin, Viron, Latvian ja Liettuan välisestä lentoliikenteestä ja säännöllisestä lauttaliikenteestä sekä huvialusliikenteestä eli yksityishenkilöiden matkailusta omalla veneellä.

Sisärajavalvonta jatkuu edelleen Suomen ja muiden kuin edellä mainittujen Schengen-maiden välisessä liikenteessä. Näin ollen sisärajavalvonta jatkuu esimerkiksi Suomen ja Ruotsin välisessä liikenteessä.

Siltä osin kuin sisärajavalvonta jatkuu, sisärajoilla on mahdollista paluuliikenne Suomeen, työmatkaliikenne ja muu välttämätön liikenne. Kyseessä voi olla esimerkiksi perheasia, henkilökohtainen syy tai kiinteistö, asunto tai vapaa-ajan asunto Suomessa.

Juttuvinkki: Finnairin lennoilla käytetään jatkossa maskeja – ”Kun kaikki käyttävät maskia suojaamme näin toinen toisiamme”

Tavoitteena on mahdollistaa rajoitukseton matkustaminen Ruotsista Suomeen niin nopeasti kuin tautitilanne sen sallii. Hallitus toteaa, että läheiset ystävyys- ja kauppasuhteet ovat tärkeitä Suomelle ja Suomen kahdenvälisessä yhteistyössä Ruotsilla on erityisasema.

Perustuslain 9 §:n mukaan Suomen kansalaisella on kuitenkin aina oikeus palata Suomeen, ja jokaisella on oikeus halutessaan lähteä Suomesta, ellei henkilöllä ole tähän lakiperusteista estettä. Hallitus suosittelee silti edelleen välttämään tarpeetonta matkustamista muualle paitsi Norjaan, Tanskaan, Islantiin, Viroon, Latviaan ja Liettuaan.

Maahan saapuvia matkustajia informoidaan Suomen hygienia- ja turvaetäisyysohjeista, suosituksesta välttää fyysistä kontaktia riskiryhmien kanssa 14 vuorokauden ajan, tarvittaessa nopeasti hoitoon hakeutumisesta ja tulevaisuudessa myös ohjeista mobiilisovelluksen asennukseen.

Matkalle lähtijän pitää itse varmistaa kohdemaan maahantulo- ja karanteenimääräykset ja ottaa huomioon Suomeen palaajan karanteenisuositukset.

Lue myös: Kalastaessa voi ylittää jokialueella kulkevan sisärajan – mutta rantautua ei saa toisen valtion alueelle

Kommentoi Facebookissa