SUOMI 100 Yleisöllä on mahdollisuus tutustua Presidentinlinnaan neljänä päivänä 10.–13. toukokuuta 2017. Avoimet ovet järjestetään Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.
Tutustumiskierros kulkee Presidentinlinnan keskeisten salien läpi ja se tapahtuu omatoimisesti. Tiloissa on opasteiden lisäksi presidentin kanslian henkilökuntaa vastaamassa kysymyksiin. Saleissa on myös esillä valokuvanäyttely, joka kertoo Suomen tasavallan presidenteistä työssään. Kierrokseen on syytä varata aikaa noin tunti.
Myös presidentin virka-asunnolla Mäntyniemessä järjestetään tänä vuonna avoimet ovet, joiden ajankohdasta tiedotetaan myöhemmin. Edellisen kerran Presidentinlinnan avoimet ovet järjestettiin vuonna 2015.
Tasavallan presidentin kanslia haluaa kertoa muutamia käytännön ohjeita vieraille. Presidentinlinnan ovet ovat yleisölle auki keskiviikkona 10.5., perjantaina 12.5. ja lauantaina 13.5. klo 10–16 sekä torstaina 11.5. klo 10–18. Jonoon kannattaa tulla hyvissä ajoin, sillä vierailijoita ei oteta sisään enää ovien sulkeutumisen jälkeen. Sisäänkäynti kierrokselle on lasiovista osoitteesta Mariankatu 2.
Presidentinlinnassa ei ole mahdollisuutta tavaransäilytykseen. Vierailijoiden kannattaa huomioida, että päällysvaatteita tulee pitää mukana kierroksen ajan. Isoja laukkuja tai reppuja ei voi ottaa kierrokselle mukaan. Sisään ei myöskään ole mahdollista tuoda lastenvaunuja. Pyörätuolilla liikkuvat ohjataan sisälle esteetöntä reittiä.
Tutustumiskierros päättyy Pohjoisesplanadin puoleiselle portille, josta yleisö poistuu linnasta osoitteesta Pohjoisesplanadi 1.
Suurempien 20–50 hengen ryhmien on mahdollista varata aika tutustumiskierrokselle etukäteen klikkaamalla tästä. Ilmoittautuminen päättyy 9.5. klo 12.00. Ryhmien ajat varataan ilmoittautumisjärjestyksessä.
Ryhmät voivat tulla sisään myös jonottamalla, jos sopivia ryhmäaikoja ei ole enää saatavilla. Yksittäisille vierailijoille ennakkoilmoittautuminen ei ole mahdollista.

Kommentoi Facebookissa