Havis Amanda siirrettiin konservoitavaksi – aukion peruskorjaus kestää myös ensi vuoden kesän

Vuonna 1908 valmistunut suihkulähde pronssiveistoksineen on taiteilija Ville Vallgrenin suunnittelema. (Kuva Kimmo Brandt)

Suihkulähteen merileijonaveistokset siirretään myöhemmin konservoitavaksi.

VEISTOS Helsinkiin Kauppatorin laidalle vuonna 1908 pystytetyn suihkulähteen keskuksena on kuvanveistäjä Ville Vallgrenin alastonta naista esittävä hahmo, Havis Amanda. Suihkulähde on aika ajoin kokenut kovia kansanjuhlien yhteydessä.

Veistoskokonaisuuden ja aukion peruskorjaus alkaa toukokuussa. Ensimmäisenä työnä veistoksen naisfiguuri siirretään konservoitavaksi HAM:n kokoelmakeskukseen. Siirto tehtiin aamulla keskiviikkona 3. toukokuuta. Suihkulähteen merileijonaveistokset siirretään myöhemmin konservoitavaksi.

Peruskorjauksessa patsaan vesiallas ja perustukset kunnostetaan. Aukion pinnan painumat korjataan ja perinteinen kiveys palautetaan kunnostustyön päätteeksi. Samalla kunnostetaan myös suihkulähteen tekniikka ja siihen liittyvät putkitukset. Kaivuutyöt tehdään arkeologin valvonnassa mahdollisten muinaisjäännöslöytöjen vuoksi.

Aukio aidataan työmaa-alueeksi toukokuussa. Maanrakennusurakka veistosta ympäröivällä suihkulähdeaukiolla kestää alustavasti elokuulle 2024 asti. Korjauksen kestoon vaikuttaa joudutaanko työt keskeyttämään arkeologisten kaivausten takia ja millaisia rakenteita maan alta löytyy.

Lue myös: Ateneum avautui aikamme kysymyksille – klassikoita, harvinaisuuksia ja nykytaidetta

Kommentoi Facebookissa