AMPUMA-ASERIKOS Nuori mies sai Tampereella 10 kuukautta vankeutta muun muassa törkeästä ampuma-aserikoksesta. Mies oli puolitoista vuotta pitänyt hallussaan konepistoolia sekä aseen patruunoita.
Vankeuteen tuomitulla miehellä on ikää 25 vuotta, mutta rikoshistoriaa on melkoisesti. Nyt esillä olleessa jutussa oli 11 syytekohtaa, vakavimpana törkeä ampuma-aserikos. Lisäksi oli useampia rattijuopumuksia, huumerikoksia, kortitta ajoja. Mies tunnusti kaikki teot.
Mies oli pitänyt hallussaan Suomi m/31 -konepistoolia sekä 28 kappaletta patruunoita. Syyttäjän mukaan kyseessä on erittäin vaarallinen sarjatuliase. Mies oli säilyttänyt asetta huolimattomasti ja jättänyt sen toisen henkilön asuntoon helposti saataville.
Rautakaupasta mies varasti työkaluja ja vaatteita 1301 euron arvosta ja toisesta kaupasta bokserit, öljyä ja vahaa, arvo 31 euroa.
Vastaaja halusi tuomioon lievennystä sillä perusteella, että hän tunnusti kaikki teot. Syyttäjä puolestaan vaati tuomioon koventamisperustetta, koska miehellä on melkoisesti rikosmenneisyyttä, mikä osoittaa piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä.
Tuomiota alentavana seikkana Pirkanmaan käräjäoikeus otti huomioon sen, että miehellä on yhdeksän tuoretta tuomiota Tampereelta, Hämeenlinnasta ja Oulusta. Mies tuomittiin 10 kuukauden vankeuteen muun muassa törkeästä ampuma-aserikoksesta.
Lue myös: Suuren huumetutkinnan seuraus – poliisi takavarikoi kaksi konepistoolia ja pikakiväärin
Kommentoi Facebookissa