Helikopteri löysi etsittävän vanhuksen – kadonnut istui yöllä maastossa kykenemättä liikkumaan

Rajavartiolaitoksen helikopteri paikansi haastavassa maastossa olleen eksyneen.

Rajavartiolaitoksen helikopteri paikansi maastossa olleen eksyneen. (Kuvituskuva Rajavartiolaitos)

Kadonnut vanhus löytyi poliisin mukaan hyvän viranomaisyhteistyön avulla.

ETSINTÄ Lounais-Suomen poliisilaitos sai hätäkeskuksen välittämänä tehtävän Pöytyällä kadonneesta vanhuksesta. Kyrön keskustan tuntumaan lähti poliisipartio Loimaalta sekä koirapartio Turusta etsimään kotoaan poistunutta vanhusta, jota omaiset eivät olleet etsinnöistä huolimatta löytäneet.

Viimeinen havainto omaisesta oli 10.10.2022 klo 18 aikaan. Illan pimetessä huoli alkoi nousta ja tarpeellinen soitto hätäkeskukseen oli tehtävä. Samalle tehtävälle pyydettiin apua Rajavartiolaitokselta, joka lähetti paikalle helikopterin. Myös vapaaehtoinen pelastuspalvelu saapui paikalle muun muassa koirapartiot mukanaan.

Helikopteri sai noin klo 2.20 havainnon kadonneesta, joka istui maastossa kykenemättä liikkumaan oltuaan kateissa jo kahdeksan tunnin verran. Vanhus oli löydettäessä tilanteeseen nähden hyvässä kunnossa. Poliisi toteaa, että tehtävä onnistui tälläkin kertaa hyvällä yhteistyöllä.

Lue myös: Nuorelle motoristille vakava ulosajo – ohi ajanut huomasi heikon valonkajon pellolta

Kommentoi Facebookissa