Helli on vuokratorpan tytär eikä kaipaa hienoja puitteita – ”Lähdin savottaemännäksi heti kun äiti antoi luvan”

SUOMI 100 Tie Vaalan Jaalaankaan on mutkainen. Perillä tulijaa odottaa yksinäisellä paikalla oleva talo. Pihapiiri on viihtyisä ja siisti.

Ulkoportailla seisova Helli Päätalo, 75, laskee harjan kädestään ja toivottaa vieraan tervetulleeksi kainuulaiseen tapaan.

– Hyvä, että löysitte perille. Tervetuloa vaan, majaan matalaan, Helli huikkaa ja johdattelee tulijan tuvan lämpöön.

Helli-emäntä istahtaa olohuoneen nurkassa sijaitsevaan ”virikenurkkaukseensa” ja hymyilee leveästi.

– Nyt kelpaa hymyillä, kun on hampaat suussa. Kotioloissa kuljen kuitenkin ilman hampaita, sillä säästöä se on pienikin säästö, Helli veistelee hyväntuulisena.

Letkeä tunnelma saa jatkoa, kun emäntä esittelee pyhimpänsä: Päätalon salaisen kasinon.

– Olen opetellut tietokoneen käytön ja siinä sivussa hurahdin myös ilmaisbingoon. Kotona on hyvä harjoitella, kun lähtee kyläbingoon tavoittelemaan kahvipakettia, Helli sanoo naureskellen.

Vähävaraisuus kasvatti säästeliään

Kuusamossa varttunut Helli sanoo kasvaneensa vaatimattomissa, mutta onnellisissa olosuhteissa. Vuokratorpan tyttärenä ei ollut varaa jäädä laiskottelemaan.

– Heti kun äiti antoi luvan, lähdin Sodankylän metsätyömaille savottaemännäksi. Tykkäsin työstä ja palkkakin oli hyvä. Viihtyvyyttä lisäsi myös eräs läskisoosejani kehunut kainuulaismies, Helli muistelee naureskellen.

Työpaikkaromanssina alkanut rakkaustarina sinetöitiin sormuksilla ja Helli oli valmis muutamaan miehensä kotimaisemiin Jaalankaan.

– Perhe perustettiin vauhdilla. Viisi lastamme syntyivät vuoden välein. Isäntä kulki vieraalla töissä ja minä hoidin kodin ja lapset. Elämä oli niukkaa, mutta arki kannatteli kuitenkin päivästä toiseen.

Vaatimattomaan elämäntyyliin oppinut Helli joutui kuitenkin uuden eteen, kun avioeron myötä hän jäi viiden lapsen yksinhuoltajaksi. Nuorimmat olivat yläasteikäisiä, mutta alkuvaiheessa kaikki asuivat vielä kotona.

– Raha oli entistä tiukemmalla. Säästöjä ei ollut enkä lähtenyt kumartelemaan mitään avustuksiakaan. Välillä oli turvauduttava kuitenkin pankkilainaan, jotta saisin perheelle leivän jatketta ja pojille ajokortit, Helli muistelee.

Vaikka talous oli tiukkaa, niin Helli elätti perheensä äidiltään saamillaan neuvoilla.

– Hän sanoi aina, että köyhän ei saa koskaan pistää viimeistä markkaansa kiertoon. Vähävaraisuus kasvatti minusta säästeliään ihmisen. Lainaakin otin vain pakosta ja sen verran, että pystyn sen varmasti hoitamaan. Tuntuu aivan järkyttävältä ajatukselta, että nykypäivän ihmiset jopa lomailevat velkarahalla.

”En kaipaa hienoja puitteita”

Vaatimattomissa oloissa elävä Helli Päätalo sanoo olevansa onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen. Hän ei kaipaa ylellisyyttä enkä hienoja puitteita.

– Olen tottunut tavalliseen arkeen ja nauttimaan elämän pienistä helmistä, kuten uunin lämmöstä ja oravan vierailusta ikkunaruudun takana. Viihdyn kotona jopa niin hyvin, etten ole ollut kuin yhden yön niin sanotussa vieraassa sängyssä, Helli luonnehtii naureskellen.

Kotona asuvat pojat, Markku ja Keijo pitävät äidistään hyvän huolen. He käyttävät kaupassa, hankkivat polttopuut, lämmittävät ulkosaunan ja tekevät lumityöt.

– Onnenlintuseni asuvat tuolla yläkerrassa. Ilman poikiani en pystyisi asumaan kotona. Talo lämmitetään puilla ja meillä ei ole edes sisävessaa. Pihan perällä käydään tarpeilla ja ulkosauna lämmitetään kaksi kertaa viikossa peseytymistä varten, Helli selvittää.

Vajaan 700 euron eläke riittää Hellin mukaan perustarpeisiin ja lääkekuluihin, mutta ei mihinkään ylimääräiseen. Pojat auttavat ja osallistuvat kuluihin, mutta eihän heidänkään työttömyyspäivärahoillaan sisäfileitä ostella.

– Yhdistämällä voimavarat ja rahat, pärjäämme kuitenkin päivästä toiseen. Nyt paremmin kuin vielä muutama vuosi sitten. Olen nimittäin velaton nainen. Viimeisen lainaerän maksettuani ostin pojille ja itselleni hintaa katsomatta leivoskahvit, Helli kertoo naureskellen.

Eläkkeen varassa elävä Helli Päätalo on läpi elämän joutunut nipistämään omista tarpeistaan. Hän on yrittänyt pitää kodin siistinä ja lapset puhtaissa vaatteissa.

– Ylimääräiseen, kuten kodin sisustamiseen tai emännän ehostamiseen ei ole ollut koskaan varaa. Ei ennen eikä nyt. Koskaan en ole keneltäkään pyytänyt mitään eikä arpajaisistakaan ole tullut hiuskampaa suurempaa voittoa. Myös bingovoitot ovat olleet tyyliin paketti kahvia ja kilo voita, mutta nämä riittävät.