Helsingin keskustassa voi edelleen ilmetä liikennehaittaa – ”Yöllä ei ollut suurempia järjestyshäiriöitä”

Mielenosoitus aiheutti merkittävää liikennehaittaa Eduskuntatalon luona. (Kuva Hanne Salonen/ Eduskunta)

Poliisi on varautunut Convoy Finland 2022 -tapahtuman jatkumiseen.

MIELENOSOITUS Helsingin poliisi on varautunut turvaamaan Kansalaistorilla jatkuvan Convoy Finland 2022 -mielenosoituksen. Torstaina annetussa mielenosoitusilmoituksessa Kansalaistorilla järjestettävän mielenosoituksen ajankohdaksi kerrottiin perjantai 4.2. klo 18–22 ja la-ke 5.–9.2. klo 10–22.

– Poliisi on varautunut myös tapahtuman tiimoilta mahdollisesti aiheutuvan liikennehaitan jatkumiseen. Poliisi muistuttaa, että liikenteen häiritseminen ei nauti kokoontumislain suojaa ja kukin osallistuja vastaa henkilökohtaisesti mahdollisista rikosseuraamuksista, kertoo ylikomisario Jarmo Heinonen.

Poliisi hinasi perjantain tapahtumaan liittyen kymmeniä ajoneuvoja pois Mannerheimintieltä ja teki 55 kiinniottoa.

– Pääosaa kiinniotetuista epäillään niskoittelusta poliisia vastaan. Ensimmäiset kiinniotetut on päästetty pois kahdeksan aikaan aamulla ja sitä mukaa heitä päästetään pois, kun kuulustelut on hoidettu, kertoo ylikomisario Jarmo Heinonen.

Mannerheimintie saatiin avattua normaalisti liikenteelle lauantaiaamuna noin kello 4.

– Sen jälkeen ei yöllä ole ollut suurempia järjestyshäiriöitä tähän tapahtumaan liittyen. Poliisi seuraa tarkasti tilanteen kehittymistä, toteaa Heinonen.

Lue myös: Mielenosoituksessa otettiin 55 henkilöä kiinni – ”Poliisi hinasi kymmeniä ajoneuvoja”

Kommentoi Facebookissa