RAJAVALVONTA Helsinki-Vantaan lentoasemalla tavattiin viime viikon aikana 23 etsintäkuulutettua. Viikon aikana lentoasemalla käännytettiin ja evättiin maahan pääsy kuudelta henkilöltä. Turvapaikanhakijoita oli kaikkiaan 21 ja kiintiöpakolaisia 7.
Asiakirjatutkintaryhmän toimesta havaittiin 17 tapauksen yhteydessä yhteensä 23 väärää tai väärennettyä asiakirjaa sisältäen yhden impostorin eli toisena henkilönä esiintyvän. Rikostorjuntayksikössä avattiin seitsemän uutta esitutkintaa, nimikkeinä törkeä- ja perusmuotoinen laittoman maahantulon järjestäminen, valtionrajarikos, väärennys ja vesiliikennejuopumus.
Keskiviikkona 26.9. Helsinki-Vantaan lentoasemalla otettiin vastaan runsaasti turvapaikka-anomuksia, yhteensä neljätoista. Suurin osa turvapaikkaa hakeneista henkilöistä saapui Suomeen samalla lennolla. Moneen turvapaikkahakemukseen liittyi väärennettyjä asiakirjoja.
Väärennetyiksi todettiin EU-maan passeja sekä eri valtioiden henkilökortteja. Myös aitoa henkilökorttia käytettiin esiintymiseen toisena henkilönä. Saapuvan lennon porttitarkastuksen yhteydessä tavattiin kolmihenkinen perhe, joka esitti EU-maan passit. Passit olivat vääriä.
Meripelastuksen viikko pysyi edellisen viikon tasolla. Viikolla oli yhteensä 26 meripelastus- ja virka-aputehtävää. Merellisten tehtävien määrä oli rannikkoa ravistelleesta Mauri-myrskystä huolimatta vuodenaikaan nähden tyypillinen.
Merialueella kova tuuli ja normaalia korkeampi vedenpinta aiheuttivat useita veneiden karkaamisia. Merivesi oli ajoittain Suomenlahdella jopa yli 100 cm yli normaalin tason. Lisäksi merivartioasemia työllistivät useat kiville ajot sekä koneviat.
Maanantaina vesijetti oli törmännyt suurella nopeudella kiveen ja kuljettaja joutui veden varaan. Ennen paikalle hälytettyjä Helsingin merivartioaseman partiota ja meripelastushelikopteria ehti sivullinen veneilijä pelastaa veden varassa olleen henkilön.
Suomenlahden merivartiosto kiittää valpasta ja aktiivista kansalaista hyvin onnistuneista pelastustoimista.
Kommentoi Facebookissa