Henkilöauto ajautui ohituskaistan yli aina vastaantulevien kaistalle – mies menehtyi nokkakolarissa rekan kanssa

Poliisi jatkaa Mikkelissä tapahtuneen onnettomuuden syiden selvittämistä.

Poliisi jatkaa Mikkelissä tapahtuneen onnettomuuden syiden selvittämistä. (Kuva Fotolia)

Raskaan ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja ei alustavien tietojen perusteella loukkaantunut törmäyksessä.

ONNETTOMUUS Mikkelissä tapahtui rekan ja henkilöauton välinen nokkakolari viitostiellä noin seitsemän kilometriä Mikkelistä pohjoiseen. Ilmoitus hätäkeskukseen tuli klo 22.37. Liikenne tapahtumapaikalla estyi aluksi kokonaan ja kiertotie järjestettiin Rahulantien kautta. Liikenne-este viitostiellä kesti tunteja.

Yhden ihmisen menehtymiseen johtaneen liikenneonnettomuuden tutkinnassa on selvinnyt, että Mikkelistä Juvan suuntaan matkalla ollut henkilöauto oli ajautunut toistaiseksi tuntemattomasta syystä vastaantulijoiden kaistalle kohti Mikkeliä ajaneen raskaan ajoneuvoyhdistelmän keulaan.

Tapahtumapaikalla on ohituskaistat siten, että henkilöauto oli ajautunut tien oikeanpuoleisimmalta kaistalta kulkusuunnalleen tarkoitetun ohituskaistan yli vastaantulijoiden kaistalle. Kyseessä ei ollut tilanne, jossa henkilöauto olisi ollut ohittamassa edellään kulkenutta ajoneuvoa.

Vastaan tulleen raskaan ajoneuvoyhdistelmän kuljettajaa ei epäillä asiassa rikoksesta eikä hän alustavien tietojen perusteella loukkaantunut törmäyksessä. Onnettomuudessa menehtyi 45-vuotias mikkeliläinen mies. Poliisi jatkaa onnettomuuden syiden selvittämistä.

Lue myös: Poliisi selvittää kuolonkolaria – vanhan miehen kuljettama auto ajautui nokkakolarissa vastaantulevien kaistalle

Kommentoi Facebookissa