HIFK pelasi viimeistä kertaa Hakametsässä – ”Haluttiin jäädä historiaan”

Jääkiekkolegenda Ville Peltonen toimii HIFK:n päävalmentajana

Jääkiekkolegenda Ville Peltonen toimii HIFK:n päävalmentajana. (Kuva AOP)

HIFK pelasi viimeistä kertaa Tampereen legendaarisessa Hakametsän hallissa ja onnistui voittamaan Tapparan.

JÄÄKIEKKO HIFK hyvästeli torstai-iltana Tampereen Hakametsän, kun se kävi hakemassa 2-1-voiton Tapparasta pitkän kaavan kautta. HIFK:n lähtökohta oli otteluun selvä. Vuonna 1965 avattu Hakametsä haluttiin hyvästellä tyylillä.

– Kyllähän se oli tietysti Hakametsän jäähyväiset. Haluttiin jäädä historiaan ja ottaa täältä viimeisestä pelistä voitto. Tällä paikalla on merkitys myös IFK:n historiassa, sillä täällä ollaan ensimmäistä mestaruuskannua nosteltu, Hakametsässä urallaan useita otteluita pelannut HIFK:n päävalmentaja Ville Peltonen muistutti.

– Upea taistelu kaiken kaikkiaan. Pelattiin ihan hyvinkin, mutta ottelun edetessä Tappara sai kyllä otetta. Hyvää puolustamista, alivoimapelaamista ja aivan loistava maalivahtipeli ”Gartsilta”. Upea ja sitkeä esitys jätkiltä, Peltonen kiitteli.

Kun HIFK ja Tappara kohtaavat, on vaatimustaso aina ihan tapissa kaukalossa.

– Kyllä me tiesimme, että tulee kova peli. Meillä on ollut hyviä vääntöjä Tapparaa vastaan. Yksi harjoituspeli ja yksi Liiga-peli. Upeaa lätkää oli pitkän matkaa. Vähän meidän kiekollinen pelaaminen jäi ohueksi lopussa, mutta hienot kaksi pinnaa. Totta kai olemme tyytyväisiä siihen, Peltonen sanoi.

HIFK:n leiriä kuumensi yksi tilanne, missä Tappara-vahti Christian Heljanko pelasi alueensa ulkopuolella kiekkoa. Se ei ole enää Liigan uuden säännön mukaan sallittua.

– Katko oli päällä, niin he (tuomarit) eivät suostuneet sitä päätöstä tekemään. Sitä täytyy sitten kysellä erotuomaritarkkailijoilta ja Rönniltä. Katsotaan mikä heidän vastauksensa on, mutta meidän mielestä se olisi ollut jäähy, Peltonen sanoi.

HIFK pelasi vuorokauden sisään kahdesti Hakametsässä. Tuloksena oli rankkaritappio Ilvekselle ja rankkarivoitto Tapparasta. Seuraavaksi HIFK:n matka jatkuu Ouluun Kärppien vieraaksi viikonloppuna.

– Kyllä tällä voitolla on hyvä jatkaa meidän matkaa, Peltonen sanoi.

Teksti Ville Hirvonen

Lue myös: Olli Jokisen Jukurit mätti maaleja – SM-liiga sai uuden jumbon

Kommentoi Facebookissa