HIFK saanee uuden areenansa – vain Vasemmistoliitto vastustaa

Garden Helsinki valmistunee 2020-luvun alkupuolella.

Garden Helsinki valmistunee 2020-luvun alkupuolella. (Kuva Arkkitehtuuritoimisto B & M)

Vasemmistoliiton mielestä HIFK:n Garden Helsinki -areenahanketta ei pitäisi toteuttaa. Muut Helsingin kaupunginvaltuuston puolueet kannattavat yksityisillä varoilla kustannettavaa hanketta.

JÄÄKIEKKO HIFK:n jo seitsemän vuotta vireillä ollut Garden Helsinki -areenahanke näyttäisi toteutuvan. Helsingin kaupungin ympäristölautakunta käsitteli asemakaavan tarkistettua muutosehdotusta tiistaina 17. joulukuuta ja päätti esittää asemakaavaa Helsingin kaupunginhallitukselle.

Kaupunginvaltuustossa olevista puolueista vain Vasemmistoliitto vastustaa hanketta edelleen. Puolueen mukaan rakennushankkeeseen liittyvät ongelmat eivät ole vieläkään ratkenneet.

– Me emme ole halukkaita tai valmiita tärvelemään Keskuspuistoa Garden Helsingin tieltä, ja siksi kaupunginhallituksen päätös olla piittaamatta näistä näkökulmista on suuri pettymys. Helsinki ansaitsee parempaa kuin mitä Garden Helsinki kaupungille tuo. Aluetta olisi voinut kehittää myös niin, että lähtökohtina olisivat olleet Keskuspuisto ja virkistäytyminen, kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen varajäsen Mai Kivelä kommentoi syyskuussa Kansan Uutisten mukaan.

Kaupungin ympäristölautakunnan äänestyksessä areenahanketta vastustivat juuri Vasemmistoliiton edustajat Mia Haglund ja Noora Laak. Muiden puolueiden edustajat kannattivat hanketta.

Kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen lopullisen päätöksen asiasta tekee ensi vuonna Helsingin kaupunginvaltuusto. Hyvin todennäköisesti kaupunginvaltuusto äänestää areenahankkeen puolesta.

Alun perin Garden Helsinkiä suunniteltiin Olympiastadionin viereiselle pysäköintialueelle. Nykyisen suunnitelman perusteella areena on tarkoitus rakentaa Helsingin Nordenskjöldinkadun vanhan jäähallin viereen.

Helsingin vanhan jäähallin purkaminen olisi taloudellisesti järkevä ratkaisu. Museoviraston ja Helsingin Kaupunginmuseon mielestä hallilla on kuitenkin niin paljon historiallista arvoa, että halli on päätetty säilyttää. Vanhan jäähallin ylläpito maksetaan tietysti veronmaksajien pussista, kuten 261 miljoonaa euroa maksava Helsingin Olympiastadionin korjausrakentamisprojekti.

Yksityisillä varoilla rakennettavaa Garden Helsinkiä vastustava Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki oli aikoinaan ministerinä hyväksymässä Olympiastadionin korjaushanketta ja piti sitä yhtenä poliittisen uransa parhaista päätöksistään. Kustannusarvion piti olla 209 miljoonaa euroa, mutta veronmaksajille tulikin 52 miljoonan euron lisälasku.

Arhinmäki on julkisuudessa profiloitunut urheilumiehenä. Garden Helsinkiä Arhinmäki vastustaa.

– Olemme tehneet sekä tällä että edellisillä valtuustokausilla useita poliittisia avauksia uusien liikunta- ja urheilupaikkojen saamiseksi Helsinkiin ja haluamme, että tässä kaupungissa erityisesti lasten ja nuorten harrastusmahdollisuudet paranevat. Tässä hankkeessa ei kuitenkaan ole kysymys niinkään harrastusmahdollisuuksien parantamisesta, vaan ennemminkin aivan muusta, Arhinmäki perusteli syyskuussa kielteistä kantaansa Kansan Uutisten mukaan.

Garden Helsinki -hanke on pienentynyt merkittävästi alkuperäisestä suunnitelmasta. Rakennus on nyt 15 000 neliötä alkuperäisiä suunnitelmia pienempi ja selvästi matalampi.

Jääkiekon SM-liigan bisnekselle HIFK:n uusi areena tuonee merkittävää nostetta. SM-liigaa on arvosteltu näivettymisestä ja ongelmana tietysti on, ettei kovinkaan moni sarjan areenoista ole modernia tasoa.

Eurooppaan on 2000-luvulla rakennettu useita moderneja jäähalleja, mutta Suomessa kehitys on polkenut paikallaan. SM-liigan viimeisin uusi areena valmistui 1998 Espooseen. Tosin siellä ei SM-liigan jääkiekkoa enää pelata Espoo Bluesin ajauduttua 2016 konkurssiin.

Tilanne alkaa kuitenkin kohentua. Porin Ässät se modernisoi Isonmäen hallinsa pari vuotta sitten. Tappara ja Ilves puolestaan pääsevät Tampereen uudelle areenalle 2022. Uusia areenaprojekteja on suunnitteilla myös Turkuun, Ouluun ja Jyväskylään.

Teksti Otto Palojärvi

LUue myös: Miksi uusittu Olympiastadion ei kelpaakaan yleisurheilulle? – peruste varsin pätevä

Kommentoi Facebookissa