HIFK tiedotti muutoksista – Mixu Paatelainen lähtee heti

Kuva: Veikkausliiga

Teemu Kankkunen korvaa Mixu Paatelaisen HIFK:n päävalmentajana.

JALKAPALLO Mika-Matti ”Mixu” Paatelaisen pesti jalkapallon Veikkausliigassa pelaavan HIFK:n päävalmentajana on tullut päätökseensä. Paatelainen vahvisti viime sunnuntaina, ettei hän jatka HIFK:ssa ensi kaudella ja keskiviikkona vahvistettiin, että Paatelainen jättää tehtävänsä välittömästi.

HIFK:n loppukausi oli Veikkausliigassa melkoista syöksykierrettä. Viimeisessä neljässä ottelussaan HIFK päästi 17 maalia ja putoaminen varmistui viime sunnuntaina Vaasassa, missä HIFK hävisi VPS:lle 0-4.

Paatelainen pestattiin HIFK:n päävalmentajaksi viime huhtikuussa. Hänen komennossaan seura voitti vain yhden ottelun.

Päävalmentajan tehtävissä Paatelaisen korvaa HIFK:n kahdessa viimeisessä ottelussa Teemu Kankkunen.

– Arvostamme kovasti sitä, miten Mixu ammattilaisen tavoin sitoutui tehtäväänsä. Tiedostamme hyvin, ettei tehtävä ollut helppo eikä toivottuja pelimerkkejä taloudellisen tilanteen vuoksi ollut juurikaan tarjolla joukkueen vahvistamiseen. Toivotamme onnea hänelle seuraaviin haasteisiin, kertoo HIFK:n puheenjohtaja Jan Walden.

Samalla vahvistettiin, ettei Jarno Salmivuori jatka HIFK Fotboll AB:n toimitusjohtajana. Salmivuori väistyy tehtävistään ensi lauantaina, jolloin järjestetään HIFK Fotboll AB:n ylimääräinen yhtiökokous.

– Kausi on ollut tapahtumia täynnä ja monella tapaa erittäin vaativa kokonaisuus. Nyt kun olemme saaneet kauden maaliviivalle asti, on minun aika siirtyä sivuun ja antaa tilaa uudelle tekemiselle ja innolle. Laitoin kaiken peliin, energiaa ei jäänyt yhtään jäljelle, Salmivuori perustelee päätöstään.

– Sekasorron keskellä on tullut todistetuksi HIFK yhteisön voima, mikä näytti kyntensä kesällä meidän ollessa todella pahoissa taloudellisissa vaikeuksissa. Ilman yhteisön ja uusien taustajoukkojen tukea, olisi tarumme jäänyt kesken kuukausia sitten. Jarno Salmivuoren työsuhteen päättymisen päivämäärä on yhä avoin, Salmivuori jatkaa.

Salmivuori tulee säilymään HIFK-henkisenä edelleen ja uskoo uusien ratkaisujen johtavan valoisaan tulevaisuuteen.

– Minulla on vahva usko HIFK Fotbollin tulevaisuuteen, tätä seuraa on mitattu haasteilla ennenkin. Tunnen ihmiset, jotka nyt ottavat HIFK:sta hallinnollisen vetovastuun ja tiedän, että seuraa tullaan johtamaan intohimolla ja vahvalla sitoutumisella.

Puheenjohtaja Walden korostaa, että Salmivuoren työpanokseen oltiin sataprosenttisen tyytyväisiä.

– Jarno Salmivuori suoriutui tehtävistään todella hienosti, hyvin vaikeissa olosuhteissa – hänen lähtönsä on menetys. Hänen päätöksensä on tietysti valitettava, mutta ymmärrämme hyvin, miksi se syntyi. Urheilutermein, hän jätti kaiken kentälle, Walden sanoo.

– Tulemme varmasti näkemään Jarno Salmivuoren jatkossakin katsomossa HIFK-kaulaliina yllään kannustamassa seuraa takaisin sinne, jonne seura mielestämme kuuluu.

HIFK:n toimisto on aloittanut tulevan kauden suunnittelun ja rakentamisen sekä käynnistänyt neuvotteluja urheilutoimensa organisoimiseksi. HIFK on kutsunut koolle ylimääräisen yhtiökokouksen, joka järjestetään 11.10.2022. Agendalla on HIFK Fotboll Ab:n hallitusvalinnat.

HIFK:n tulevan hallituksen johdolla valmistellaan tulevan vuoden toimintasuunnitelma sekä lähivuosien toimintastrategia.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: HIFK:n vuodet yhtä tuskaa – toiminnasta unohtui realismi

Kommentoi Facebookissa