JÄÄKIEKKO HIFK sai vahvan alun kaudelleen SM-liigassa, kun se kaatoi kauden avausottelussa HPK:n Nordiksella 4-1. HIFK:n hahmoksi nousi hyökkääjä Olli Palola, joka teki kaksi maalia.
Palola tunnetaan maalintekijänä ja tietysti kaksi osumaa heti alkuun maistui.
– Päällimmäisenä on tietysti mielessä se, että saimme voiton ja saatiin kausi käyntiin. Mutta tietysti kun sitä syvemmin miettii, niin totta kai se kaksi maalia tähän alkuun nostaa itseluottamusta, Palola sanoi Sport Contentille.
– Se on kuitenkin aika isossa osassa tätä hommaa, mistä sä kaivat sen itseluottamuksen. Kun niitä maaleja tulee, niin kyllä se on aika paljon helpompi siihen seuraavaan maalipaikkaan mennä kuin silloin, jos olet pelannut 15 ottelua ilman maaleja, Palola mietti.
Palola sai nautiskella lähes täyden Nordiksen edessä maaleistaan. Ottelua seurasi paikan päältä lähes 8000 katsojaa ja tunnelma oli sen mukainen.
– Kyllä tätä on odotettu. Ei olla CHL:ssä mukana, joten olemme pelanneet vain niin sanottuja pelkkiä harjoitusotteluita. Joka jätkä tätä odotti ja hienoa, että oli noin paljon hallissa porukkaa. Ei se näköjään aina sitä lauantaita vaadi, että saadaan hyvä tunnelma. Tänään nähtiin, että ihmiset ovat kesän jälkeen lätkää kaivanneet, Palola sanoi.
SM-liigan yllä ei ole nyt koronan varjoa ja Liiga on tasokkaampi kuin vuosiin.
– Kyllä se vaikuttaa. Kovia paluumuuttajia on tullut Liigaan. Sellainen kutina on, että tuote on niin sanotusti kunnossa. On varmasti kiva ihmisille seurata tämä kausi.
Liiga linjasi täksi kaudeksi, että se haluaa peleihin sähköä ja lisää kamppailupelaamista. Sitä keskiviikkona nähtiin.
– Ilman muuta. Sitä juuri kaivataan. Uskon, että pelaajat kaipaavat sitä ja katsojatkin kaipaavat sitä. Annetaan poikien pelata. Törkeydet pois, niin kuin tähänkin asti, mutta rehdisti saa ottaa, se kuuluu tähän hommaan, Palola linjasi.
SM-liigassa pelattiin keskiviikkona kuusi ottelua. Ainoa vierasvoitto tuli Mikkelissä, missä Jukurit taipui KooKoolle maalein 3-4.
Tampereella Ilves voitti Ässät 3-0. Kuopiossa KalPa voitti SaiPan 3-1 ja Vaasassa Sport kukisti Jukka Rautakorven päävalmentajakseen saaneen JYPin 3-1. Oulussa Kärpät voitti Pelicansin jatkoajalla 3-2 vain 4063 katsojan edessä.
Teksti Ville Hirvonen, Helsingin jäähalli
Lue myös: KHL:n romahdus nosti SM-liigan tasoa – tässä alkavan kauden suurimmat tähdet
Kommentoi Facebookissa