HIFK:n entinen maalivahtikaksikko läpimurrossa NHL:ssä – ”Aika on nyt oikea nousulleni”

Kevin Lankinen ja Kaapo Kakko loistivat Leijonien 2019 MM-kultajoukkueessa

Kevin Lankinen ja Kaapo Kakko loistivat Leijonien 2019 MM-kultajoukkueessa. (Kuva AOP)

HIFK:n vuosien 2014-2016 maalivahtikaksikko Ville Husso ja Kevin Lankinen on useamman farmikauden jälkeen vakiinnuttamassa paikkaansa NHL:ssä.

JÄÄKIEKKO Kaksi suomalaismaalivahtia säväytti NHL:ssä sunnuntaina. St. Louis Bluesin Ville Husso torjui virallisessa NHL-ottelussa ensimmäisen voittonsa ja Chicago Blackhawksin Kevin Lankinen esiintyi tolppien välissä jälleen voittoisasti.

Husso johdatti St Louis Bluesin vierasvoittoon Anaheim Ducksista tuloksella 4-1. Husso torjui 25 kertaa ja sai ottelun kakkostähden kunnian. NHL:ssä Hussolle ottelu oli kolmas ja aloittavana maalivahtina toinen.

Husso loisti tyytyväisyyttä otettuaan ensimmäisen otteluvoittonsa maailman parhaassa jääkiekkoliigassa.

– Olen tietysti iloinen. Joka päivä pitää taistella ja tehdä ahkerasti töitä, niin voittojakin sitten tulee, Husso sanoi lehdistötilaisuudessa.

Kunniaa hän antoi tietysti joukkuekavereilleen.

– Iso voitto joukkueelle ja hyvä vieraskiertue. Tämä on kuitenkin joukkuepeli. Teimme neljä maalia, ja sellaisella luvulla yleensä voittaa. Luotan joukkueeseen sataprosenttisesti, Husso jatkoi.

Husso, 25, edusti Suomessa HIFK:ta ja siirtyi Pohjois-Amerikan jäille vuonna 2016. AHL– ja ECHL-vuosien jälkeen hän debytoi NHL:ssä 15. tammikuuta 2021.

Chicago Blackhawks kaatoi maalivahtinsa Lankisen johdolla Columbus Blue Jacketsin luvuin 3-1. Lankiselle kirjattiin 32 torjuntaa ja illan ykköstähden titteli.

Blackhawks on voittanut tuoreella kaudella kolme ottelua, joissa Lankinen on ollut maalilla jokaisessa.

– Aika on nyt oikea nousulleni. Olen odottanut tätä pitkään ja olen tehnyt äärimmäisen ahkerasti töitä. Nyt täytyy ottaa tästä kaikki irti. Mielestäni maalivahti on ratkaiseva pelaaja. Sellainen haluan olla, Lankinen sanoi lehdistötilaisuudessa.

Juttuvinkki: Historian paras Leijona-joukkue ei voittanut kultaa – Ruotsi romutti unelman

Lankinen on ollut Chicagon organisaatiossa kaksi aiempaakin kautta, mutta pelaavaan kokoonpanoon hän on päässyt vasta kaudella 2020-2021. Kehityskohteita riittää edelleen.

– AHL-aikana kehityin sekä kaukalossa että sen ulkopuolella. Paljon on vielä tekemistä kiekollisessa pelaamisessa, pelin lukemisessa ja puolustuksen kanssa kommunikoimisessa. Mutta tästä vain parannetaan.

Lankinen sanoi suoraan, ettei pelaaminen tyhjille katsomoille ole niin mielekästä

– Faneja kaipaamme katsomoon. On aika syvältä, etteivät äänekkäät ja kreisit katsojamme pääse otteluihin. Hallimme on vastustajille varmasti yksi pahimmista paikoista pelata, Lankinen tuumaili.

Sekä Lankinen että Husso torjuivat ennen Pohjois-Amerikan uraansa HIFK:ssa. Siellä he kilpailivat joukkuekavereina ykkösmaalivahdin paikasta 2014-16.

Husso torjui Leijonissa MM-kisoissa 2018, joissa suomalaisten tie päättyi puolivälierien yllättävään Sveitsi-tappioon. Lankinen torjui 2019 Leijonille MM-kultaa.

Teksti Otto Palojärvi ja Pasi Tuominen

Lue myös: Mikko Rantanen teki NHL:ssä seurahistoriaa – ”En tiennyt sitä”

Kommentoi Facebookissa