JÄÄKIEKKO HIFK:n jääkiekon Mestarien liigan vierasottelun kokoonpanossa oli viime tiistaina yllätysnimi. Petopaitojen miehistöön nimettiin ensimmäistä kertaa koskaan 2000-luvulla syntynyt pelaaja, kun Niklas Nordgren nousi Puolassa Comarch Cracoviaa vastaan pelatun ottelun kakkosketjuun.
Nordgrenin, 17, debyytti ei olisi paljoa paremmin voinut sujua. Huippulupaus nakutti Patrik Carlssonin tavoin hattutempun IFK:n tyylikkäässä 6–0-voitossa.
– Tulee ensimmäistä kertaa peliin ja onnistuu noin, niin onhan se hienoa. Maalien lisäksi hän onnistui myös kiekollisessa pelissä ja pystyi olemaan ketjun osa. Hieno suoritus kerta kaikkiaan, HIFK:n valmennustiimiin kuuluva Joonas Tanska kehuu.
Seuran itse kasvattaman laitahyökkääjän onnistuminen ei tullut valmennusjohdolle yllätyksenä.
– Ei se sillä tavalla hirveän yllättävää ollut, kyllä pojan taidot on tiedetty. Olisi päässyt varmasti aikaisemmin mukaan kokeilemaan, jos kesä olisi mennyt ilman loukkaantumisia. Lisää varmasti seuraa, antaa pojan kuitenkin kasvaa rauhassa näihin juttuihin, Tanska toppuuttelee.
Nordgrenin lisäksi HIFK onnistui nuoriso-osastolla laajalla rintamalla. A-nuorissa alkukauden pelannut Niilo Halonen torjui nollapelin, ja junioripitoinen nelosketju onnistui hyvin. Neloskentän hyökkäyskolmikon muodostivat Teemu Endberg, 18, Lauri Kulmala, 18, ja Janne Hämäläinen, 19. Neloskentän toisena pakkina hääri Elias Ulander, 20.
Tanskan mukaan nuorisolla on hyvä mahdollisuus päästä pelaamaan myös SM-liigassa.
– Lähtökohta on, että mahdollisimman iskukykyinen joukkue valitaan peliin kuin peliin. Ei se tilanne tämän osalta ole muuttunut. Luonnollisesti nuori pelaaja tarvitsee kehittymisaikaa harjoittelupuolella. Nordgrenilla oli rikkonainen kesä, joten ei mennä asioiden edelle. Hyvin pelasi Puolassa myös nelosketju, joka oli junnupainotteinen.
Tanskan mukaan nuoret ovat aidosti kilpailemassa pelipaikasta. Kilpailu tosin on raakaa, sarja kova ja pelaajat tiukoilla.
– Rytmin oppiminen ja rutiinin oppiminen ottaa aikansa. Nuorille se on yksi kynnys. Jotkut ylittävät sen nopeastikin. Ollaan avoimin mielin. Tämä kaveri (Nordgren) ei ole sellainen poika, joka ottaa paineita, mutta emme myöskään halua luoda tai lisätä niitä, Tanska painottaa.
Tiistain voitto oli HIFK:n ensimmäinen tämän kauden CHL:ssä. Jo ennen tuota ottelua oli tiedossa, ettei helsinkiläisseuralla ole mahdollisuuksia CHL:n pudotuspeleihin, sen verran heikosti ensimmäiset ottelut sujuivat.
Tanskan mielestä alkulohkopelien tuskainen kierre sai alkunsa heti ensimmäisestä tappiosta, jossa Brynäs tuli kotonaan tasoihin minuutti ennen loppua ja voitti lopulta voittolaukauskisassa 4–3.
– Varmaan ensimmäisen pelin tulos rupesi painamaan, kun hyvin menneessä pelissä Brynäsissä kolme pinnaa vaihtuivat viime hetkillä yhdeksi pisteeksi. Ilmassa on ollut vähän sitä, että maalit ohjaavat meidän tekemistä. Saatetaan pelata oikein hyvinkin, mutta sitten paketti sekoaa.
– Vastassa on ollut kovia joukkueita ja meidän olisi pitänyt pystyä omaan parhaimpaan ja siihen ei olla pystytty. Kovaa oppia tietysti, mutta vastoinkäymisistäkin voidaan ottaa positiiviset asiat opiksi ja pitää näitä kasvupaikkoina.
HIFK pelaa tämän kauden CHL:n päätöspelinsä ensi viikon tiistaina 10.10. kotonaan, jälleen Cracoviaa vastaan. CHL:n otteluohjelman löydät tästä. Ei olisi yllätys, jos kokoonpanossa olisi jälleen nuorisokaartin jäseniä – etunenässä Nordgren.
Kommentoi Facebookissa