HIFK:n putki kasvoi entisestään – Ville Peltonen arvosteli tuomareita

Ville Peltonen toimii HIFK:n päävalmentajana. (Kuva Liiga)

HIFK:n pisteputki venyi 13 ottelun mittaiseksi, mutta tappio harmitti päävalmentaja Ville Peltosta erityisesti tuomariratkaisun takia.

JÄÄKIEKKO HIFK:n pisteputki venyi SM-liigassa tiistaina jo 13 ottelun mittaiseksi, vaikka voittoa ei irronnutkaan. Pelicans oli vahvempi lukemin 3-2-lukemin jatkoajalla.

HIFK esitti ottelussa upean nousun, kun se nousi vaisun toisen erän jälkeen 0-2-tappioasemasta rinnalle.

Ottelu eteni jatkoajalle, missä HIFK:n Otso Rantakari otti jäähyn ja Pelicans ratkaisi ottelun ylivoimalla. Otto Kivenmäki rikkoi tilanteessa ensin Rantakaria, mutta hänelle ei jäähyä vihelletty.

HIFK:n päävalmentaja Ville Peltonen oli silmin nähden pettynyt tuomioon ja otti siihen myös kantaa ottelun jälkeen.

– En tiedä. Toinen jätkä nostaa kädet eteen ja ne tavallaan nousevat sitäkin kautta. Nämä menee varmaan puolin ja toisin miten ne menee, mutta kyllä mä mietin myös sitä (Otto) Paajasen jäähyä siinä lopussa. Hän ei tehnyt sillä vapaalla kädellään yhtään mitään, vaikka tuomari näin väitti. Mutta ne ovat näitä. Näitä pitää kestää ja sietää. Se (Paajasen jäähy) me vielä hoidettiin, mutta tämä toinen oli liikaa, Peltonen kommentoi.

Peltosen mukaan HIFK:lla on toki peiliin katsomisen paikka. Jäähyjä tuli ylipäätään liikaa.

– Kuusi kakkosta on ylipäätään liikaa. En yksilöi niitä sen enempää, mutta isossa kuvassa se on liikaa, Peltonen sanoi.

HIFK:n pisteputki sai kuitenkin jatkoa. 13 ottelun pisteputkeen voi olla tyytyväinen, mutta tappio ei tietenkään tehnyt hyvää.

– Tässä runkosarjassa kerätään pisteitä ja nyt saatiin yksi. Sitähän tässä tehdään. Toivottavasti tästä jää sitten oikeanlainen siemen siihen seuraavaan peliin, Peltonen totesi viitaten torstain Lukko-vierasotteluun.

Tappara teki selvää KalPasta. Tampereen isännät olivat alusta loppuun vieraita edellä ja nappasivat ottelusta 4-1-voiton.

Marraskuun Karjala-turnauksessa vakavasti loukkaantunut Tappara-hyökkääjä Waltteri Merelä on nyt päässyt irti ja oli tiistaina liekeissä. Merelä teki Tapparan osumista kaksi ja oli ottelun hahmo.

Tappara jatkaa sarjassa kolmantena. Sillä on nyt yhtä monta pistettä kuin naapuriseura Ilvekselläkin. KalPa on viidentenä.

Kouvolassa Ässät kaatoi KooKoon 3-0. Ässien kaikki maalit syntyivät vasta päätöserässä. Derek Barach teki maaleista kaksi ja Roope Talaja yhden.

Ässät jatkaa kahdeksantena. KooKoo on sijalla 12.

Teksti Ville Hirvonen

Lue myös: Voiko Venäjä pelata jääkiekon MM-kisoissa 2024? – Päätös toukokuussa

Kommentoi Facebookissa