JÄÄKIEKKO HIFK:n kova tuloskunto SM-liigassa sai jatkoa torstaina. HIFK kaatoi värikkäiden vaiheiden jälkeen Ässät 4-3-lukemin jatkoajalla ottaen jo neljännen perättäisen voittonsa.
Ässät tarjosi HIFK:lle kovan haasteen.
– Kyllä tämä oli vaikea ilta meille. Alussa näkyi vähän se, että Ässillä oli eilinen peli alla kropassa ja vähän päässäkin. Se on usein etu sille joukkueella, joka on pelannut. Tietysti myös vastustajan avausmaali tuo aina sellaista nihkeyttä siihen juttuun, kun se ei meinaa lähteä. Hiljalleen kuitenkin saatiin enemmän ja enemmän ja etenkin tuo kolmas erä oli jo sellaista pelaamista, missä pääsimme siihen omaan tasoomme kiinni, HIFK:n päävalmentaja Jarno Pikkarainen summasi Sport Contentille.
– Nämä on niitä iltoja, jotka ovat helppo tuhota tuskastumisella, mutta tänään ei sitä tehty. Heidän johtomaalinsa saatiin kuitattua nopeasti ja lopun maali, joka vei jatkoajalle pystyttiin käsittelemään. Sitten jatkoajalla meille tuli se paikka ja maali. Se on tällaisessa hetkessä aina iso piste, Pikkarainen jatkoi.
Toisessa erässä HIFK:n tuska loukkaantumisten kanssa sai jatkoa. Ässien pelaaja teloi HIFK-puolustaja Joonas Lyytisen päähän kohdistuneella iskulla ja myös tuore hankinta Jeremy Dehner ei enää kolmannessa erässä pelannut.
– Lyytinen sai päähän iskun, kuten kaikki varmasti näki ja aivotärähdys. Dehneristä en osaa sanoa vielä, Pikkarainen sanoi.
Tuomarit eivät antaneet Lyytisen telomisesta rangaistusta. Pikkarainen ei halunnut kuitenkaan arvostella tuomareita.
– En ole lähtenyt näitä kommentoimaan, enkä kommentoi nytkään. Sehän (Lyytisen) tilanne oli sellainen, että se näkyy videolta ihan selkeästi. Siitä on todennäköisesti pitkä pelikielto tulossa. Tai ainakin voisin näin kuvitella, Pikkarainen totesi.
HIFK jyrää neljän voiton putkessa, mutta hommaa vaikeuttaa sairastelut ja loukkaantumiset. Parhaalla mahdollisella kokoonpanolla HIFK ei ole päässyt pelaamaan käytännössä koko kauden aikana.
– Meillä on aika paljon toipilaita mukana, joten kerros kerrokselta rakennetaan tuota kokoonpanoa. Kyllähän tästäkin illasta jäi parannettavaa, mutta yksittäinen ilta ei kerro aina ihan koko totuutta. Jokainen peli on aina erilainen luonteeltaan. Tänäänkin jouduimme pelaamaan aika paljon trappia vastaan. Siinä mielessä oli erilainen peli, Pikkarainen sanoi.
HIFK:n sairaslista on ollut välillä hurjaa katsottavaa. Joukkueessa on riehunut flunssa-aalto ja myös loukkaantumisia on ollut paljon.
– Ei siihen ole yhtä ja yhteistä nimittäjää. Joukkueesta on löytynyt seitsemän erilaista virusta. Loukkaantumisia taas on niin monenlaisia, että ei ole yhteistä nimittäjää, Pikkarainen kertoi.
Haastattelu Ville Hirvonen, Helsingin jäähalli
Lue myös: Leijonat oli pilata vuosisadan jääkiekkoihmeen – ”Jos nyt häviätte noille suomalaisille…”
Kommentoi Facebookissa