Hiihtolomat alkavat talvisessa säässä – myös ensi viikolle ennustetaan pakkasia

Eteläsuomalaisten hiihtolomat alkavat talvisessa pakkassäässä.

Eteläsuomalaisten hiihtolomat alkavat talvisessa pakkassäässä. (Kuva Fotolia)

Yöllä ja aamulla pakkasta voi olla reilut kymmenen astetta enemmän kuin päivällä.

SÄÄTILA Eteläsuomalaisten hiihtolomat alkavat talvisessa pakkassäässä. Myös ensi viikolle ennustetaan pakkasia ja sateet jäävät vähäisiksi.

Ilmatieteen laitoksen perjantaina 16.2 tekemän ennusteen mukaan viikonloppuna maan keski- ja pohjoisosassa sää on pääosin pilvinen mutta vähäsateinen. Suomenlahden eteläpuolella on matalapaineen alue, mistä yltänee maan eteläosaan ajoittain heikkoa lumisadetta. Päivälämpötilat ovat enimmäkseen -4…-10 astetta, Lapissa paikoin alempi. Öisin varsinkin selkeillä alueilla lämpötila laskee -10 ja -20 asteen välille.

Viikonlopun jälkeen sää jatkuu talvisena ja pakkanen on ajoittain kireää. Skandinaviassa vaikuttaa korkeapaineen alue. Sateet jäävät vähäisiksi ja aurinkokin voi näyttäytyä jossakin vaiheessa viikkoa. Päivälämpötilat ovat -10 ja -20 välillä, yölämpötilat -15 ja -25 asteen välillä.

– Ensi viikon loppupuolen ennusteeseen liittyy vielä melko lailla epävarmuutta sen suhteen, vallitseeko Suomessa etelän ja lännen välinen lauhempi ilmavirtaus vai jatkuuko kireä pakkassää, sanoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ville Siiskonen.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan päivälämpötilat ovat tyypillisesti helmikuun loppupuolella maan etelä- ja länsiosassa 0…-5 astetta sekä maan itä- ja pohjoisosassa -5…-10 astetta. Selkeällä säällä auringonsäteilyn aiheuttama lämpötilan vuorokausivaihtelu on jo huomattavaa, joten yöllä ja aamulla pakkasta voi olla reilut kymmenen astetta enemmän kuin päivällä.

Lunta on helmikuun loppupuolella tilastojen mukaan tyypillisesti maan etelä- ja lounaisosassa 20–40 senttimetriä, maan kaakkois- ja keskiosassa noin puolisen metriä sekä itä- ja pohjoisosassa 60–80 senttimetriä.

Kommentoi Facebookissa